Kummi-Xmas 2007

Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista.
Kuiske kuuluu, miltä ruoka maistaa, ruoka maistaa.
Tip tap tip tap, tipetipe tip tap, tip, tip, tap.

Ensimmäinen kummi-Xmas oli herkullinen. Yhdessä kokkailua, hedelmäistä vuohenjuustosalaattia, kalaa ja uunipunajuuria, marenkihunnutettua sitruunatorttua. Glögiä, pipareita, viiniä ja Ronjalle maitoa. Nimittäin ihan pullostakin kokeiltuna, kun tissi ei kaikessa hötäkässä malttanut maistua. Ja Saija-kummi teki ennätyksen: 10ml upposi, aluksi jopa ilman tuttua katastrofaalista huutoa. Joululauluja Jouluradiosta (102,4MHz), myöhemmin lattarimusaa, iloista pulinaa, tiukkoja mielipiteitä, Ronjan onnellista naurua, väsynyttä itkua. Ronjalle uusi sänkyleikkikalu ihanaisten kummien kätösten kautta, Pilvin ensimmäinen Snellu-käsityö mukana, Henkan syliä neidille, juttua monenlaista. Yhdessäolon riemua.

Kuva: Saija

Ronskuli, 5kk, popsi porkkanaa

Koitti se päivä, kun Ronjan ravinto ei enää ollut pelkkää äidin maitoa. Tänään. Neiti täytti viisi kuukautta ja se tuntui sopivalta rajapyykiltä. Hyvää aikaa harjoitella kuukausi ennen kuin aloitetaan tosi toimet eli maidon jatkaessa pääruokana vuoden ikään asti myös muu ruoka tulee tärkeäksi osaksi päivittäistä ravintoa. Muutenkin tämä tuntuu hyvältä ajalta. Tyttö on alkanut liikkua yhä enemmän, yötkin menee sätkiessä ja pöngätessä, joten monipuolisempi eväs käy pian tarpeelliseksi. Eikä olisi kiva törmätä tilanteeseen, jossa nälkä kurnii maarussa ja huuto kaikuu korvissa.

Aloitimme porkkanalla. Tästähän on mielipiteitä – monta, harrasta, näkemystä ja kokemusta. Joidenkin mukaan porkkana on hyvä. Se on lempeä ja makea, ja siten muistuttaa äidinmaitoa. Toisten mielestä pitäisi aloittaa perunalla, koska jos syö makeaa aluksi ei se muu ruoka sitten maistu ollenkaan. Antroilijat kauhistelevat tätä, koska peruna on pimeän kasvi, juuripaise joka ei symboloi kasvua, eikä sitä tulisi lainkaan lapselle tarjota. Joidenkin mukaan taas voisi aloittaa täysjyväriisillä, koska se ei ainakaan allergisoi, on maukasta, helposti sulavaa ja harmonista ruokaa arvokkaine ravintoaineineen. Se voi taas aiheuttaa ilmavaivoja. Minusta itsestä porkkana tuntui parhaalta, luontevimmalta ja sitä vastaan oli minusta vähiten uskottavia perusteluja. Minusta on luontevaa antaa makeaa, koska Ronja on jo tottunut makeaan. Miksi tehdä asiasta turhan vaikeaa. Kyllä sitä ehtii kaikkea maistella.

H-hetki koitti kello 11. Soseet valmiina, ruokalappu kaulalla ja rutkasti positiivista mieltä.

Hyvin se meni. Yllättävän hyvin. Mielestäni jo puoli teelusikallista olisi ollut hyvä, mutta sitähän upposi monta! Video todistaa tätä ihmettä. Onneksi Ronjalla on niin fiksu isä, että hän antoi tytön osallistua. Nimittäin neiti piti isän kanssa lusikasta kiinni ja lappasi sosetta suuhun vain vähän epäuskoa katseessaan. Olemmehan jo kuukauden verran harjoitelleet lusikan käyttöä. Sillä neiti on leikkinyt aina osallistuessaan vanhempiensa ruokailuihin. Lusikka oli siis jo tuttu, uutta oli "vain" ruoan rakenne, maku ja uusi syömistekniikka. Viisi kuukautta suuhun on uponnut vain maitoa, nestettä. Syöminen on ollut juomista. Nyt sosetta, jotain erilaista. Eihän sitä voi vain juoda, ensin sose pitää saada suun takaosaan jollain konstilla, vaikka kieli on tottunut imemisestä eteenpäin työntävään liikkeeseen. Sitten vasta voi niellä, ja entistä tomerammin. Ja sinnehän se upposi, meni tuosta noin vaan. Olihan sosetta tietysti ympäri nassua ruokailun päätteeksi. Mutta mitä me pienistä!

Popsi, popsi porkkanaa
Ronskulia se vahvistaa!

Sininen hetki

Mietteliäs Ronja

Meidän pieni tyttömme esiintyy kuvissa usein vauhdikkaana tapauksena, ja hänen filosofinen puoli saattaa jäädä huomaamatta. Kukaan ei oikein kylläkään tiedä mitä hän pohtii... Voi vain kokea kuinka sormet ja varpaat alkavat kutoa ajatuksien verkostoja.

Kanadanhanhien kokoontumisajot

Syssy on tullut. Valtaisa joukko kanadanhanhia kokoontui Arabianrantaan ennen matkaa lämpimämmille maille.

Ruskaretkellä Seitsemisen kansallispuistossa

Perinteinen retkemme luonnon helmaan sukulaisporukalla, tällä kertaa Ronja tietysti mukana. Tyttö nukkui jo makoisat unet puun alla. Nyt grillataan kokonaisia kaloja nuotiolla. Ne nautitaan ruisleivän päällä. Jälkkäriksi muurinpohjalettuja. Ronja saa nauttia herkuista mamtsin maidon kautta. Nami nami.

Uusin leikkikalu

Saimme koko perhe ihka uuden leikkikalun. Omenaisen iMacin. Saattaa olla, että me vanhemmat iloitsemme siitä vielä jonkin aikaa enemmän kuin perheen pikkuinen. Se nimittäin toimii meillä niin musiikin kuuntelussa kuin leffojen katselussa. Meillähän ei ole telkkaria, eikä siis kohta cd-soitintakaan. Onhan Ronjastakin kiva katsella hullunkurisia omakuvia, joita otamme Photo Boothilla pitkin päivää. Tässä starakuva.

Ronja Elina

Ex-vauvamme (ex, koska tyttäremme on jo niin iso) nimeä kokoontui juhlimaan Lammassaaren Pohjolan pirttiin 65 aikuista ja 17 lasta. Suurkiitokset kaikille! Kuten kuvasta näkyy, tämä oli kaikkien yhteinen juhla tansseineen ja nyyttäri-ruokineen.

Ronjalla on nyt oma nimi ja kolme ihanaa ikiomaa kummia. Kuten täältä löytyvistä kuvista näkyy, Ronja on tästä hyvin onnessaan.

Toisen polven stadilainen

Kun stadin kundi ja citymimmi ylittää kadun, liikenne pysähtyy. Tai sit se oli toistepäin. Mut enivei, me tiedetään miten täällä dallataan. Eka sukupolvi näyttää mikä on homman nimi, toinen polvi hengaa messissä.

Oman elämän tutkijat

Me pikku väkertäjät olemme vähitellen puuhanneet uuden näkökulman blogimme kokemiseen. Nimittäin tägit eli merkinnät. Niin, juurikin se kasa sanoja siinä blogin oikean palstan yläosassa.

Enää meitä itseäkään ei kiinnosta, mitä tapahtui minkäkin jälkeen. Aika ei ole kiinnostavaa, paitsi tuodessaan esiin ajanottajan. Pikemminkin haluamme kysyä, mitä kaikkea liittyy akateemiseen elämään? Onko vedellä elämää suurempi merkitys?

Vastaus saattaa löytyä noista pienistä sanoista...

Juhlatunnelmaa hakemassa

Kävimme tutustumassa neidin nimiäisjuhlapaikkaan Lammassaaren Pohjolan pirttiin. Matka kulkee sinne pitkospuita pitkin - kuten vaeltajalla konsanaan. Pirtti on satavuotinen kuluneine lankkuineen - kuten perinteinen juhlapaikka ainakin. Jatkamme siis Rosalan häiden ja Espanjan vaelluksen tiimoilla. Ehkä juhla tulee muutenkin hakemaan henkeään muinaisesta. Siirtämään sitä nykyiseen.

Juhlapäivänä syyskuun 9.
aurinko nousee klo 05:33
aurinko laskee klo 19:02

Tyttömökkeilyä

Saavuimme eilen koko perhe Lipon mökille. Kun isi alkoi tänään kokkaamaan, me tytöt lähdimme harrastamaan tyttöjen kesähuveja. Eikun pimu kantoliinaan ja tienposkia katsastamaan. Ja sieltä niitä ihania kukkia sitten matkaan sattuikin.

Menniäisten kuningatar

Nämä kaksi ovat polvistuneet uuden kuningattarensa lempeän valtikan eteen. Kaksi männiäistä, ihmisen kaltaista, ovat uuden tehtävänsä edessä nöyrinä hämmästyksestä. Tehtävä huolehtia kuningattarestaan on luonnollista kuin hengittäminen, ja silti yhtä salaperäistä kuin elämä itse. Oppaana ajan virrassa on itsensä kuningattaren suuri alku-viisaus, joka ei kyseenalaista mitään. On vain. Nämä kaksi muokkaavat tuon syvällisen tiedon toiminnaksi, vaikka taidot kaipaavatkin kovin paljon hiomista. Onneksi kuningatar kärsivällisesti armahtaa alamaisiaan. Hänen kauneutensa heijastuu näissä kahdessa.

Minä menninkäinen

Näillä varpailla minä maailmaan tulin ja taivasta tunnustelen

Jalkojen onni

Jo vaelluksellamme Camino de Santiagolla tästä legendaarisesta voiteesta oli iloa särkeviin jalkoihimme. Mikään modernin maailman tuote ei ollut yhtä hyvä rauhoittamaan levottomia jalkoja ennen nukkumaan menoa - kunnon yöunet oli taattu.

Näin kaupunkilaiselämässä jalat joutuvat harvoin yhtä kovalle rasitukselle, mutta kokopäivän kauppareissulla seisoskelunkin jälkeen voide helpottaa rasittuneita jalkoja tai ala-selkää. Viimeisin hyväksi havaittu käyttökohde on turvotuksesta kipeät jalat.

Vielä kun tätä saisi jostain Espanjaa lähempää lisää, nykyinen (sinänsä erittäin riittoisa) purkki kun alkaa uhkaavasti lähestyä loppua.

suokki

Aikataulu muistuu hyvin kiitos kuvan :)

Hyvää matkaa Pertti

Moxin isä, Pertti, nukkui pois keskuudestamme viikko sitten varhain perjantaiaamuna 4. toukokuuta. Kuusi viikkoa ennen kuin hänen ensimmäisen lapsenlapsensa syntymäaika on. Lapset olivat Pertille kaikki kaikessa. Monesti sanotaan ylimalkaisesti, että lapset ovat tärkeitä. Mutta se ei kuvaa mitenkään tätä tilannetta; Pertille lapset olivat Elämä. Hän teki kaikki valinnat lasten ehdoilla ja heidän etuaan ajatellen. Jopa niin pitkälle, että hänelle itselleen aiheutui siitä terveydellistä haittaa. Harvinainen sitoutuminen, joka oli ajoittain myös hänen lapsilleen hyvin vaativaa.

On ihmeellistä, että hänen aikansa siirtyä tästä ajasta ikuisuuteen tapahtui niin vähän ennen lapsenlapsen syntymää. Mikä ihme tarkoitus sillä on? Miksei hän saanut pitää lasta sylissään? Miksei lapsi saanut kohdata isoisäänsä? Lupasin Pertille, että kerron hänestä tarinoita lapsellemme. Ehkä niin on tarkoitus.

Vietimme Pertin muistotilaisuutta eilen lauantaina. Se oli pieni ja intiimi hetki avoimen arkun äärellä ilman virallisia seremonioita. Paikalla oli Pertin lapset ja hänen lapsiensa äiti Marjatta, sekä siskokset perheineen. Kukin laski kukkansa Pertin rinnalle, halukkaat lausuivat ajatuksiaan ääneen, lauloimme muutaman laulun. Lausuin tämän kauniin vanhan persialaisen runon Pertille hyvän matkan toivotukseksi ja lohdutukseksi meille surijoille:

"Jotkut päivät jatkuvat aamunkoittoon, niin kuin kuu toisinaan tekee auringolle.
Ole täysi sanko, joka kaivon pimeydestä valoon nostetaan.
Jokin aukaisee siipemme, jokin saa ikävän ja kivun kaikkoamaan.
Joku täyttää edessämme maljan, ja me maistamme vain pyhyyden."

Siirryimme auringonpaisteeseen. Hyvää matkaa ikuisuuteen Pertti. Elämä jatkuu jäljessäsi.

Tanssi kokemuksena

Meikäläinen on mukana tanssikurssilla, joka tähtää Zodiakin 10-v bileisiin toukokuussa. Meidän esitys on viikon loppupäässä la 26.5.

Kurssin yhteydessä Zodiakkilaiset halusivat pistää bloginkin pystyyn, jota voi lueskella osoittessa zodiak.myblog.com. Siellä on keskiviikon 31.1.2007 kohdalla myös vähän videopätkää meidän harjoituksista :)

Minkälainen Mox oli pikkuisena?

Nyt kun omien lasten aika alkaa olla jo hyvin kohta käsillä, on ollut mielenkiintoista huomata, mitä kaikkea nykyisestä elämästään pystyy tunnistamaan lapsuuden ajan muistoista ja kuvista. Yksi hyvin puhutteleva kuva on tämä serkkuni isän, valokuvaaja-Timon ottama kuva meistä, joskus 70/80-lukujen taitteessa.

Monet kuvat lapsuudesta esittelevät kiltin pojan mutta tässä kuvassa on vähän särmää mukana :)

Ja mitä sinä tahdoit sen olevan?

Historia tuo joskus omia yllätyksiään nykyelämään. Kun tuli aika siirtää iso kasa kirjoja sukupolvelta seuraavalle, päätyi meille myös tällainen kirja - Oriana Fallaci: mies.

Omistuskirjoituksesta selvisi kirjan olleen joululahja vanhemmilta mummulleni, armonvuonna 1981. Kirjasta löytyy muun muassa seuraavanlainen esittely.

Kysymys: Ja mitä sinä tahdoit sen olevan?

"Kirja sellaisen yksilön yksinäisyydestä, joka kieltäytyy olemasta muodin, aatteiden, yhteiskunnan ja vallan luetteloima, kaavoittama ja lokeroima. Kirja sellaisen runoilijan murhenäytelmästä, joka ei tahdo olla massaihminen eikä ole sitä, joka ei tahdo olla välikappaleena niille, jotka käskevät, niille jotka lupaavat eikä niille, jotka pelottelevat, olivatpa he sitten oikealta tai vasemmalta tai keskustasta tai äärioikeistosta, äärivasemmistosta tai äärikeskustasta. Kirja sankarista, joka taistelee yksinään vapauden ja totuuden puolesta, antautumatta koskaan, ja joka sen vuoksi kuolee kaikkien surmaamana: isäntien ja palvelijoiden, väkivaltaisten ja välinpitämättömien."

Opittua

Uskon, että ihminen voi kehittyä aina. Riippumatta iästä tai olosuhteista. Kyse on halusta. Jos haluat asioiden ympärilläsi muuttuvan, ne voivat muuttua jos itse olet valmis kehittymään. Minusta on hämmentävää miten samanlaisessa tilanteessa olevat ihmiset voivat saada aivan erilaista kohtelua. Ja se riippuu hyvin pitkälti siitä miten ko. henkilö käyttäytyy, mitä ottaa vastaan. Miten heijastelee ympäristöään. Miten mieltää elämän olevan. Miten on oppinut tilanteissa toimimisen. Ja sen voi muuttaa.

Olimme tänään katsomassa jälleen kerran erinomaista modernin tanssin esitystä Zodiakissa. 'House of Mrs Wilson' kertoo miellyttämisestä, imitoimisesta, asioiden alkuperistä. Teoksessa kysytään mikä kaikki on oikeastaan muualta opittua: äidin tapa seistä, isän tapa kävellä, tai keneltä tulee hermostunut liike sukaista hiuksia, miten aina määrätyssä kohdassa tulee mokattua samalla tavalla ja sen jälkeen taas peiteltyä jälkiään samoilla maneereilla.

Toinen tapa kysyä samaa asiaa on kysyä, mikä oikeastaan on minusta lähtöisin? Onko mitään? Tästä voisi toki vajota totaaliseen epätoivoon. Jos olen muista lähtöisin, miten voisin määritellä olemiseni, onnistumiseni, onneni?

Kuka muu sen voisi tehdä kuin minä itse?

Ehkä kyse on vain katsantokannasta. Ehkä individualismi, itsellisyys, ainutlaatuisuus ei olekaan lähtökohdissa vaan oikeassa sekoituksessa. Ehkä meissä kaikissa on samat palikat, kyse on vain niiden sekoittelusta oman mielen mukaan. Kuten intialaiset ovat ottaneet kulttuuriinsa vaikutteita niin muinaisista henkisistä tieteistä kuin alistajiltaan briteiltä ja rakentaneet niistä oman "currynsä", oman sekoituksensa. Sekoitus on aina intialainen, saaden vain uusista vaikutteista lisää syvyyttä ja mielenkiintoa. Lähtökohdat tai vaikutteet tai edes pakon sanelemat tilanteet eivät ole jutun juuri vaan se miten niihin suhtaudun.

Äidin tapa seistä tai isän tapa kävellä ei ole ongelma. En kehity sitä tapaa tuijottamalla. Minun tulee ennemminkin katsoa sekoitusta, mistä palikoista elämäni syntyy. Minkä haluan muuttuvan, minkä annan itsestäni heijastuvan, mistä opin tilanteista toimimista itselleni sopivalla tavalla.

Kuinka paljon tietoisesti? Mikä merkitys on tiedostamattomalla?

KUVA: Marko Mäkinen, www.zodiak.fi/media/valokuvat2007kevat/kuvat_mrswilson

Mikä ihmisessä muuttuu neljässä vuodessa?

Menin Lempäälän Lipon Vettenmaan Raitarantaan eli Soinin suvun mökille perjantaina alkuiltapäivästä. Ja mikä näky! Pehmeästi pöllyävä lumi kimmelsi, puut olivat pukeutuneet kuuraan ja mökki lepäsi siinä kauniisti omalla rinteellään. Kyllä kelpasi lämmitellä talven syleilemää mökkiä, kantaa vettä lähteestä, tehdä vähän lumitöitä ja pilkkoa puita viikonloppua varten. Ehdin lämmittämään saunan ja laittamaan ruokaa ennen kuin sain seuraa illan jo tultua hämärän verhon kanssa. Kokoonnuimme tänne siskos-serkusporukalla eli minä, Laura, Iida, Annina ja Katri.

Viikonloppu kului saunoen, takkatulta vartioiden ja vähän ulkoillen. Syöminen sujui erinomaisesti ja piti naisväen valppaana. Jokainen toi omat bravuurinsa muiden nautittavaksi, tässä erittäin paljon sukseeta ansainnut menu:
> perjantain illallinen by Katja: espanjalaiset paahdetut vihannekset ja tuore ciabatta, jälkkärinä paikallisen leipomon Ståhlbergin rahka- ja omenapiirakkaa
> lauantain lounas by Iida: tomaattikeitto ja vuohenjuusto-aurinkokuivattutomaattitäytteiset pikkupatongit
> lauantain illallinen by Katri ja Laura: kana-feta-tomaatti-paprika-salaatti-créme fraíche-salsa-guacamole-(muistinko kaikki?)-täytteiset tortillat, Anninan mokkapalat
> sunnuntain lounas by Annina: sinihomejuusto-kanapasta

Syöminen ei todellakaan ollut mitenkään yhdentekevää, sillä elämäntilanteiden päivittämisessä oli hommaa ja siinä kului energiaa. Viimeksi tapasimme tällä siskos-serkusporukalla neljä vuotta sitten laivareissulla. Aika kuluu, ja ihminen sen mukana saa uusia muotoja. Yhtä aikaa ihmiset ovat muuttuneet joksikin uudeksi ja ihmeelliseksi - ja toisaalta me olemme juuri sitä mitä olemme aina olleet.

Mikä ihmisessä muuttuu? Ainakin ulkoiset olosuhteet voi luetella suhteellisen helposti. Ikähaarukka on muuttunut 18-28 vuotiaista 22-32 vuoteen. Kaikki ovat neljän vuoden aikana joko alkaneet opiskelemaan tai saaneet opiskelunsa valmiiksi. Jokainen on nykyisin töissä. Kaksi on mennyt naimisiin, yksi kihloihin ja yhdestä on tullut uusperheellinen. Yksi on ylennetty veljensä ansiosta tädiksi ja ainakin yksi on itse ryhtymässä äidiksi. Jokainen on ryhtynyt kasvattamaan itseään oikein rankalla kädellä ja näistä asioista se uusi elämä on monella saanut alkunsa.

Mutta ihmisessä muuttuu moni muukin asia kuin ulkoisesti määriteltävä. Mitä se on? Miten sen voi kohdata toisessa ihmisessä? Sitä ihmettelimme. Ja ehkä saamme vastauksen jonain kauniina päivänä. Kenties kun tapaamme taas.

Appelsiini-suklaakakku

Meillä jo aiemmin hyväksi testattu - ja jälleen sellaiseksi todistettu - juustorahkakakku. Kaksikerrosrakenne tekee kakusta yhtä aikaa makean ja raikkaan. Siitä riittää noin kymmenelle hengelle innostuksen mukaan.



Pohja
175g suklaakeksejä
50g voita tai oivariinia

Täyte
6 liivatelehteä
1rkl sitruunamehua
1dl sokeria
2rkl vaniljasokeria
1prk rahkaa
3dl kuohukermaa
2 appelsiinia paloiteltuna
1dl talousuklaarouhetta

Koristeluun
2 appelsiinia
suklaakarkkeja
suklaarouhetta

Peitä irtopohjainen kakkuvuoan (halkaisija 24cm) pohja pyöreäksi leikatulla leivinpaperilla.

Tee keksipohja. Hienonna keksit ja sekoita voisulan kanssa. Levitä kakkuvuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Valmista perustäyte. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Sekoita sillä välin rahkaan vaahdotettu kerma ja molemmat sokerit. Liota kuivaksi puristettu liivatelehti kuumennettuun sitruunamehuun ja lisää täytteeseen tasaiseksi sekoittaen. Jaa perustäyte kahteen osaan ja tee niistä maustetut täytteet.

Mausta perustäytteen puolikas appelsiinilla. Kuori appelsiinit, poista valkoiset osat, leikkaa pieniksi paloiksi ja sekoita perustäytteeseen. Lisää appelsiinitäyte keksipohjan päälle.

Mausta perustäytteen puolikas suklaalla. Rouhi suklaa ja sekoita perustäytteeseen. Kaada suklaatäyte päällimmäiseksi kakkuvuokaan.

Anna hyytyä jääkaapissa esim. foliolla peitettynä. Irrota kakku vuoasta ja koristele se esimerkiksi appelsiineillä, suklaakarkeilla ja suklaarouheella. Tarjoile viileänä.

Promootioillallinen ja -tanssiaiset + jatkot

Varsinainen juhlapäivä akteineen ja illan juhlineen oli ainutlaatuinen tunnelmaltaan. Kuin sadusta. Kaikki ihmiset olivat ystävällisiä, hyväntuulisia ja kuin yhtä. Se on tässä maailmassa ihmeellistä ja vielä ihmeellisempää taikkilaisten individualistien keskuudessa. Juhla vei mukanaan ja kaikki nauttivat olostaan. Olimme Moxin kanssa kuin yhteisen saavutuksen äärellä. Elämän.

Herkullinen ruoka sulatti alkutunnelmat Vanhalla ylioppilastalolla. Saimme nauttia kunnia-arvoisasta seurasta, kun eduskunnan puhemies Paavo Lipponen, kunniatohtoriksi promovoitu muotoilun ystävä ja edistäjä, piti puheen. Tanssijalka vipatti leppoisasti jokaisen omalla tyylillä vanhojen tanssien aikaan ja illemmalla entistä vapaammin. Nauravainen puheensorina, yksilöllisten seppeleiden leikkimielinen kommentointi, rytmitti iltaa.

Yksi palkitsevimmista kokemuksista itselleni oli huomata kuinka monenlaisten ihmisten kanssa olenkaan hyvissä väleissä. Joukossa oli opiskelukavereita, proffia, opetuksen suunnittelun kumppaneita, opetus- ja tutkimusneuvostojen jäseniä. Tuntuu hyvältä olla osa jotain. TaiKssa olen helposti kokenut itseni irralliseksi, mutta tuona iltana koin olevani osa jotain kokonaista. Säilytän sen sydämeeni.

Juhla sai täyttymyksensä, kun päädyimme jatkoille Ateneumiin, TaiKin kotiin. Sielläkään ei puheita voitu pidätellä. Yksi niistä oli omani, jonka sain pitää TaiKin suojelijalle Pallas Athenelle. Kyllä oli mieltä elähdyttävää puhua itsellensä viisauden jumalattarelle seuraavin sanoin.

Oi Sinä kunnioitettu Pallas Athene,

Jumalainen emäntämme! Meidän juhlaväkemme on onnekas. Sillä mikä voisi ihmisen mieltä enemmän elähdyttää kuin vierailu jumalattaren luona! Me olemme juhlimassa Sinulle pyhitetyssä temppelissä, Ateneumissa. Tämä on suuri kunnia meille kaikille. Täällä on meidän juuremme, täältä saimme alkuvoimamme, kun oppilaitoksemme toimi täällä aikanaan yhdeksän vuosikymmentä.

Sinun kotisi on meille erityinen!
Oi Pallas Athene, Sinä olet erityinen jumalatar!

Viisauden jumalatar! Olet taiteiden ja tieteiden suojelija. Olet meidän jokaisen taikkilaisen sydämiimme kätketty, jalot piirteesi ovat silmiimme piirretyt. Sinä suojelet meitä viisaalla katseellasi oppilaitoksemme lipusta. Meistä akateemisesti edistyneimmät ovat tänään saaneet hattuunsa Sinun kypäräsi merkiksi oppineisuudestaan. Sinä osaat yhdistää teorian ja käytännön, tiedon ja tekemisen, ainutlaatuisella luovalla tavalla. Olet ymmärtänyt, että kumpikaan näistä ei voi elää ilman toistaan. Olet valloittanut maailman viisaudellasi. Ei ihme, että olet isäsi Zeuksen lempilapsi!

Me pyydämme nöyrästi, kallis Pallas Athene, innoitustasi jatkossakin ja kiitämme kun saamme suojeluksessasi viettää saavutustemme juhlaa sinun kodissasi.

Nyt yhtykää, armoitettu juhlaväki, kolminkertaiseen eläköön-huutoon jumalaisen emäntämme Pallas Athenen kunniaksi!

Eläköön! Eläköön! Eläköön!

Promootioakti

Keskipäivällä promovendikulkueemme lähti luikertelemaan Lumeen uumeniin. Promoottori Merja Salon mukaan: "Juhlakulkueemme on saapunut tähän saliin kuljettuaan pitkän symbolisen matkan. Se alkoi maan ja ilman piiristä, kulki halki rajattomien mahdollisuuksien tyhjän universumin, johti unitilan kautta paratiisillisille Elysian niityille, muistoihin ja auringon nousuun." Tässä Sampo-salissa vieraat olivat saaneet seurata kulkuamme screeniltä. Tanssija tiputtautui katosta ja kutsui mukaansa. Kuljimme tuoksuvan ruohon päällä kohti valkeaa hevosta. Hyvästelimme tanssijan tulen ja veden äärellä. Matka oli ihmeellinen.

Harmikseni olin hieman heikkovointinen ja jouduin ajoittain keräilemään voimia kyykkysiltäni. Kurkin tapahtumia muiden promovendien jalkojen välistä. Keho hellitti, kun sain istahtaa Sampo-salin lavalle ja todistaa perinteisiä juhlallisuuksia.

Maisterit, kunniatohtorit ja tohtorit vihittiin kukin vuorollaan. Jokainen yritti pitää arvokkuutensa astuessaan vihittäväksi. Siskoni sanoi, että aikamoisen huvittavaahan tuo oli. Aikuisten leikkiä. Niin se onkin, perinteet ovat hassuja. Virallisia puheita, ylväitä ryhtejä, ovenavauksia, pompöösejä viittoja, musiikkia, kunnia-arvoisaa seuraa. Jokainen tietää paikkansa.

Sitten onnittelumaljojen jälkeen kiireen vilkkaa lounaalle ja laittautumaan illan juhliin.

Kuva: www.uiah.fi

Seppeleensitojaiset

Niin TaiKia kuin vain olla ja osaa! Muissa yliopistoissa kaikki saavat promootioaktissa laakeriseppeleen päähänsä oppineisuuden merkiksi. TaiKssa seppele suunnitellaan jokaista promootiota varten uudelleen. Tällä kertaa sen suunnitteli primustohtori Kärt Summatavet.

Hän perustaa ideansa suomalaiseen luonnon elementtiin, koivuun. TaiKin protostudion esimuotoilemat ohuet vanerilevyt annettiin koettelemaan seuralaistemme luovuutta seppeleensitojina. Levystä sai muotoilla mieleisensä seppeleen Fiskars-saksilla, enemmän tai vähemmän seppelettä muistuttavaan muotoon. Lisäksi seppeleeseen tuli sitoa koulutusohjelmaa indikoiva nauha ja polttaa TaiKin logo. Eräs tuttavani kieltäytyi osallistumasta koko promootioon monestakin periaatteellisesta syystä, mutta konkreettisena uhkana oli kuulemma mahdollisuus saada päähänsä oman kullan sitoma "saunavihta". Sitä pelkoa ei tässä versiossa ollut. Pelkoa kylläkin.

Itseänikin aluksi hermostutti mitä ihmettä tästä tulee. Minähän sitä seppelettä joudun päässäni pitämään! Muutaman yhteisen iterointikierroksen oman rakkaan seppeleensitojani kanssa ja sopivan luovan vapauden jälkeen sain pukuni tyyliin sopivan erittäin persoonalliseen päälaitteen, joka ei ihan heti seppelettä muistuta mutta muita assosiaatioita syntynee rajattomasti.