Minkälainen Mox oli pikkuisena?

Nyt kun omien lasten aika alkaa olla jo hyvin kohta käsillä, on ollut mielenkiintoista huomata, mitä kaikkea nykyisestä elämästään pystyy tunnistamaan lapsuuden ajan muistoista ja kuvista. Yksi hyvin puhutteleva kuva on tämä serkkuni isän, valokuvaaja-Timon ottama kuva meistä, joskus 70/80-lukujen taitteessa.

Monet kuvat lapsuudesta esittelevät kiltin pojan mutta tässä kuvassa on vähän särmää mukana :)

Ja mitä sinä tahdoit sen olevan?

Historia tuo joskus omia yllätyksiään nykyelämään. Kun tuli aika siirtää iso kasa kirjoja sukupolvelta seuraavalle, päätyi meille myös tällainen kirja - Oriana Fallaci: mies.

Omistuskirjoituksesta selvisi kirjan olleen joululahja vanhemmilta mummulleni, armonvuonna 1981. Kirjasta löytyy muun muassa seuraavanlainen esittely.

Kysymys: Ja mitä sinä tahdoit sen olevan?

"Kirja sellaisen yksilön yksinäisyydestä, joka kieltäytyy olemasta muodin, aatteiden, yhteiskunnan ja vallan luetteloima, kaavoittama ja lokeroima. Kirja sellaisen runoilijan murhenäytelmästä, joka ei tahdo olla massaihminen eikä ole sitä, joka ei tahdo olla välikappaleena niille, jotka käskevät, niille jotka lupaavat eikä niille, jotka pelottelevat, olivatpa he sitten oikealta tai vasemmalta tai keskustasta tai äärioikeistosta, äärivasemmistosta tai äärikeskustasta. Kirja sankarista, joka taistelee yksinään vapauden ja totuuden puolesta, antautumatta koskaan, ja joka sen vuoksi kuolee kaikkien surmaamana: isäntien ja palvelijoiden, väkivaltaisten ja välinpitämättömien."

Opittua

Uskon, että ihminen voi kehittyä aina. Riippumatta iästä tai olosuhteista. Kyse on halusta. Jos haluat asioiden ympärilläsi muuttuvan, ne voivat muuttua jos itse olet valmis kehittymään. Minusta on hämmentävää miten samanlaisessa tilanteessa olevat ihmiset voivat saada aivan erilaista kohtelua. Ja se riippuu hyvin pitkälti siitä miten ko. henkilö käyttäytyy, mitä ottaa vastaan. Miten heijastelee ympäristöään. Miten mieltää elämän olevan. Miten on oppinut tilanteissa toimimisen. Ja sen voi muuttaa.

Olimme tänään katsomassa jälleen kerran erinomaista modernin tanssin esitystä Zodiakissa. 'House of Mrs Wilson' kertoo miellyttämisestä, imitoimisesta, asioiden alkuperistä. Teoksessa kysytään mikä kaikki on oikeastaan muualta opittua: äidin tapa seistä, isän tapa kävellä, tai keneltä tulee hermostunut liike sukaista hiuksia, miten aina määrätyssä kohdassa tulee mokattua samalla tavalla ja sen jälkeen taas peiteltyä jälkiään samoilla maneereilla.

Toinen tapa kysyä samaa asiaa on kysyä, mikä oikeastaan on minusta lähtöisin? Onko mitään? Tästä voisi toki vajota totaaliseen epätoivoon. Jos olen muista lähtöisin, miten voisin määritellä olemiseni, onnistumiseni, onneni?

Kuka muu sen voisi tehdä kuin minä itse?

Ehkä kyse on vain katsantokannasta. Ehkä individualismi, itsellisyys, ainutlaatuisuus ei olekaan lähtökohdissa vaan oikeassa sekoituksessa. Ehkä meissä kaikissa on samat palikat, kyse on vain niiden sekoittelusta oman mielen mukaan. Kuten intialaiset ovat ottaneet kulttuuriinsa vaikutteita niin muinaisista henkisistä tieteistä kuin alistajiltaan briteiltä ja rakentaneet niistä oman "currynsä", oman sekoituksensa. Sekoitus on aina intialainen, saaden vain uusista vaikutteista lisää syvyyttä ja mielenkiintoa. Lähtökohdat tai vaikutteet tai edes pakon sanelemat tilanteet eivät ole jutun juuri vaan se miten niihin suhtaudun.

Äidin tapa seistä tai isän tapa kävellä ei ole ongelma. En kehity sitä tapaa tuijottamalla. Minun tulee ennemminkin katsoa sekoitusta, mistä palikoista elämäni syntyy. Minkä haluan muuttuvan, minkä annan itsestäni heijastuvan, mistä opin tilanteista toimimista itselleni sopivalla tavalla.

Kuinka paljon tietoisesti? Mikä merkitys on tiedostamattomalla?

KUVA: Marko Mäkinen, www.zodiak.fi/media/valokuvat2007kevat/kuvat_mrswilson