sunnuntai, marraskuuta 25, 2007
Ronskuli, 5kk, popsi porkkanaa
Koitti se päivä, kun Ronjan ravinto ei enää ollut pelkkää äidin maitoa. Tänään. Neiti täytti viisi kuukautta ja se tuntui sopivalta rajapyykiltä. Hyvää aikaa harjoitella kuukausi ennen kuin aloitetaan tosi toimet eli maidon jatkaessa pääruokana vuoden ikään asti myös muu ruoka tulee tärkeäksi osaksi päivittäistä ravintoa. Muutenkin tämä tuntuu hyvältä ajalta. Tyttö on alkanut liikkua yhä enemmän, yötkin menee sätkiessä ja pöngätessä, joten monipuolisempi eväs käy pian tarpeelliseksi. Eikä olisi kiva törmätä tilanteeseen, jossa nälkä kurnii maarussa ja huuto kaikuu korvissa.
Aloitimme porkkanalla. Tästähän on mielipiteitä – monta, harrasta, näkemystä ja kokemusta. Joidenkin mukaan porkkana on hyvä. Se on lempeä ja makea, ja siten muistuttaa äidinmaitoa. Toisten mielestä pitäisi aloittaa perunalla, koska jos syö makeaa aluksi ei se muu ruoka sitten maistu ollenkaan. Antroilijat kauhistelevat tätä, koska peruna on pimeän kasvi, juuripaise joka ei symboloi kasvua, eikä sitä tulisi lainkaan lapselle tarjota. Joidenkin mukaan taas voisi aloittaa täysjyväriisillä, koska se ei ainakaan allergisoi, on maukasta, helposti sulavaa ja harmonista ruokaa arvokkaine ravintoaineineen. Se voi taas aiheuttaa ilmavaivoja. Minusta itsestä porkkana tuntui parhaalta, luontevimmalta ja sitä vastaan oli minusta vähiten uskottavia perusteluja. Minusta on luontevaa antaa makeaa, koska Ronja on jo tottunut makeaan. Miksi tehdä asiasta turhan vaikeaa. Kyllä sitä ehtii kaikkea maistella.
H-hetki koitti kello 11. Soseet valmiina, ruokalappu kaulalla ja rutkasti positiivista mieltä.
Hyvin se meni. Yllättävän hyvin. Mielestäni jo puoli teelusikallista olisi ollut hyvä, mutta sitähän upposi monta! Video todistaa tätä ihmettä. Onneksi Ronjalla on niin fiksu isä, että hän antoi tytön osallistua. Nimittäin neiti piti isän kanssa lusikasta kiinni ja lappasi sosetta suuhun vain vähän epäuskoa katseessaan. Olemmehan jo kuukauden verran harjoitelleet lusikan käyttöä. Sillä neiti on leikkinyt aina osallistuessaan vanhempiensa ruokailuihin. Lusikka oli siis jo tuttu, uutta oli "vain" ruoan rakenne, maku ja uusi syömistekniikka. Viisi kuukautta suuhun on uponnut vain maitoa, nestettä. Syöminen on ollut juomista. Nyt sosetta, jotain erilaista. Eihän sitä voi vain juoda, ensin sose pitää saada suun takaosaan jollain konstilla, vaikka kieli on tottunut imemisestä eteenpäin työntävään liikkeeseen. Sitten vasta voi niellä, ja entistä tomerammin. Ja sinnehän se upposi, meni tuosta noin vaan. Olihan sosetta tietysti ympäri nassua ruokailun päätteeksi. Mutta mitä me pienistä!
Popsi, popsi porkkanaa
Ronskulia se vahvistaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Oijoi, kummitäti ei malta odottaa että pääsee ihailemaan porkkanannassutusta livenä! :)
Sitä sitten viimeistään joulukuun puolessa välissä :) Vaikka ihan itse kummitäti saa toimia nassututtajana!
Täytyypä hamstrata meidän äidiltä vähän enemmän luomuporkkanoita kun Metku ja Ronja popsii niitä kohta kilpaa :)
Hihhii, kivaa Merituuli ;) Meillä on nyt vielä "vähän" harjoittelemista, mutta perässä tullaan!
Voi sentään! Näytti maistuvan ihan yllättävänkin hyvin. Hieman hämmentyneenä, mutta selvästi ihan tyytyväisenä likka tuntuu videolla popsivan porkkanaa. :)
Ja mitä noihin perusteluihin tulee millä ruoalla pitäisi aloittaa, niin en sitten tiedä onko edes mitään oikeaa vastausta (tuskin). Toisekseen, onhan se porkkanakin pimeyden hedelmä, kun se perunan kanssa kasvaa ihan samalla tavalla mullan alla. Mun mielestä sellaiset kasvit, jotka kasvaa mehevässä maassa, ovat aivan valloittavan ihania ja maukkaita (sekä mysteerisiä), eikä ollenkaan "pimeitä." Hih. :) Tiedä näistä, oli miten oli. Ainakin porkkana tuntui maistuvan pikkulikalle! Namskis!
Namskin. Huomenna jatketaan kukkakaalilla, yhtä epämääräisillä perusteilla ;)
Lähetä kommentti