Ronjan puheharjoitukset

Tällä viikolla Ronja aloitti tavujokeltelun. Hänen sanainen arkkunsa on raottamassa kanttaan.

Ronjan harjoittelu muistuttaa minua väkevästä kokemuksesta. Ollessani saattohoitamassa mummuani hän yritti viimeisinä tajunnanhetkinään kertoa minulle jotain. Viesti tuntui tärkeältä, erityiseltä, se oli juuri minulle osoitettu. Yritin kaikin keinoin saavuttaa saman kommunikaatiotason mummuni kanssa ja hän yritti kertoa asiansa moneen kertaan. En valitettavasti ymmärtänyt vaikka kuinka yritimme. Sananmuodostus oli aivan samankaltaista kuin nyt Ronjalla. Suun liikkeet samoin ylikorostuneita, mutta hidastettuna versiona.

Hämmentävintä tässä on, että videointipäivänä mummuni kuolemasta tuli tasan kaksi vuotta, joten ensimmäinen Ronjan jokeltelu tiistai-iltana saattoi olla täsmälleen samaan aikaan kun mummuni yritti viestiä minulle viimeisen kerran elämässään. Merkillistä. Tuntuu kuin tällä olisi joku tarkoitus, asioiden välinen yhteys. Ehkä minulle kerrotaan, että elämä jatkuu. Uudessa muodossa. En ole uskonnollinen, mutta uskon kyllä järjen ulottumattomissa oleviin tasoihin. Asioilla on merkitys ja yhteys. Mummuni on Ronjan isoisoäiti. Elinoita molemmat. Elämä tuntuu kaarelta tai kierteeltä, joka palaa samaan lopussa kuin alussa. Yhtyy reunoillaan, kuin langanpäät sidottaisiin yhteen. Elämä edessä, elämä takana, niitä sitoo elävä elämä.

Mummuni oli jo menettänyt kykynsä kommunikoida, hänestä huokui rauha. Ronja vasta on ottamassa taitoa haltuunsa, tytöstä hehkuu into.