WW 2008 lähestyy loppua

Usean sateisen ja aurinkoisen soutupäivän jälkeen on valmistautua
hyvästelemään tämän vuoden WeneWiol.

Ensi vuonna kannattaa tehdä seuraavat tuunaukset:
Valkoinen kauluspaita helteeseen
Sisäistä lämmikettä sateeseen
Kumisaappaat
Tavallisia paitoja, ei "urheilu"mallia

Pienessä Sievässä 1901

Soutu Pienessä Sievässä loppui herkkään laulantaan... Niin
aikaisin...

Oodi Carbonaralle

Eilisen reilu 30km soutu päättyi kauniiseen auringonlaskuun:
.
(sävel - päivänsäde ja menninkäinen)
Aurinko kun päätti retken
siskoistaan jäi jälkeen hetken
Kirkkovene viimeinen
Hämärä jo metsään hiipi
Kirkkovene tervasiipi
juuri aikoi soutaa eestä sen
kun Carbonaran tuoksun
tunsi vastaan tulevan
se juuri oli noussut padastaan
kas ennen päivän laskua ei carbonara voi
milloinkaan olla valmista.
.
JK: carbo on herkullista myös aamupalana!

Soutajan unelma

Aurinkoisessa säässä soutaen ja uuden pääsee nauttimaan Suomen
kesästä parhaimmillaan. Alkumatkan sateet on vain hämärä
muistikuva mielen sopukoissa...

Ja sitten bassot tulivat

Ensimmäinen veneuinti suoritettu ja rantaankin lopulta päästiin,
mutta vasta kun laulut oli laulettu loppuun.

Aah auringoa!

Kyllä soutu sujuu kun aarinko paistaa niin mukavasti. Sima maistuu
soutajien suussa ja pusivellot viihtyy taskussa.

Rantaelämää välillä auringonkin kanssa

Päivän mittaisen soudun jälkeen on mukavaa tuuletella sateen
kastelemia vaatteita.

Sadetta ja tulta...

WeneWiOL 2008 alkaa...

Vapaus ja tasavertaisuus

Ensimmäinen versio kirjoitettu 24.5.2008, loppuun uusia ajatuksia.

Ei liene kovin erikoinen lähtökohta pyrkiä lapsen parhaaseen. Ongelma onkin jo siinä, pitäisikö lasta kasvattaa vai tukea häntä omassa kasvussaan. Kasvattaminen tuntuu minusta jotenkin ylhäältä asetetulta, aivan kuin pitäisin itseäni riittävän viisaana näkemään kokonaisuuksia ja asioiden välisiä suhteita. Minusta se kuulostaa siltä kuin kuvittelisi itsensä jonkin sortin jumalaksi. Mutta mitä ihmettä sitten on tukea lasta kasvussa? Eikö sekin ole kasvattamista? Lapsi kasvaa ja aikuinen ohjaa. Ehkä siinä on samoja piirteitä, mutta minulle olennaista on se, ettei pyritä tietoisesti kasvattamaan johonkin suuntaan kuten kiltiksi, rehelliseksi, siistiksi tms. Ennemminkin annetaan lapsen omien voimavarojen itää ja vanhempana yritän tunnistaa taimia ja antaa niille niiden kaipaamaa hoivaa.

Todella vaikea asia. Ehkä sellainen, joka on minun ja Ronjan jaetun elämän pituinen haaste. Ehkä se on sitä, että pyrin yhdessä Ronjan kanssa olemaan samassa vireessä. Me teemme musiikkia, me olemme sointu. Ronja ottaa perussävelen, jonka päälle rakennan lopun soinnusta, niin että se on harmoninen, juuri siihen tilanteeseen sopiva. Viritän sointua, kunnes se soi kirkkaasti. Silloin sointu kantaa itsessään, siinä on helppo olla. Se on turvallinen ja hyvä ympäristö kasvaa. Se ei pakota mihinkään, vaan myötäilee lapsen olemista, antaa hänen kasvaa itsekseen.

Olen lukenut kasvatuksen kahta pirua ja kahta jumalaa. Siis kahta näkökulmaa, jotka jakavat ihmiset jyrkästi.

Ensimmäinen on Anna Wahlgren, ruotsalainen yhdeksän lapsen äiti, joka itse hylättiin hänen ollessa 7-vuotias. Hän kirjoittaa legendaariseksi muodostuneessa kirjassaan 'Lapsikirja' ohjeita 0-16 vuotiaiden vanhemmille omasta kokemuksestaan käsin, alunperin lapsilleen oppaaksi. Osa lukijoista pitää häntä järkevänä, jalat maassa seisovana, käytännöllisenä naisena, joka luettelee hyvän vinkin toisensa perään. Toiset taas lakioppisena, tiukkana kasvattajana, joka pakottaa lapsia hyppimään hänen pillinsä mukaan.

Toinen on A.S.Neill, joka perusti Englantiin vuonna 1921 demokraattisen Summerhill-koulun, joka noudattaa vapaan kasvatuksen periaatteita. Koulu oli radikaali vastaliike ajan hengen mukaiselle autoritääriselle kasvatukselle, ja on sitä edelleen. Osa pitää Summerhilliä humpuukina, koko vapaan kasvatuksen ideologiaa kaaosta aiheuttavana, taannuttavana. Toiset taas ylistävät koulun periaatteita, joiden mukaan oppitunnit ovat vapaaehtoisia kuten muukin oppilaiden ajankäyttö sekä kaikki, opiskelijat ja opettajat, yhdessä päättävät koulun säännöistä ja käytännön asioista.

Äkkiseltään laitoin nämä kaksi ääripäihin: Anna edustamaan tiukkaa kasvatusta, Neill taas vapaata kasvatusta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Näillä näkökulmilla onkin yllättävän paljon yhteistä, melkein voisi sanoa niiden olevan samoilla linjoilla, kunhan vaan katsoo pintaa syvemmälle. Voisin kirjoittaa tästä loputtomiin, kuten alkaa jo näyttää, mutta toteankin vain kaksi yhteistä näkökulmaa: vapaus ja tasavertaisuus. Ne ovat sydäntäni lähellä olevia asioita.

Neillin kirjan 'Vapautta ei mielivaltaa' kannessa seisoo molempia yhdistävä ajatus: "Juuri vapauden ja mielivallan välistä eroa monet vanhemmat eivät käsitä. Kodissa, jossa vallitsee ankara kuri, lapsilla ei ole lainkaan oikeuksia. Hemmottelevassa kodissa heillä on kaikki oikeudet. Oikea koti on paikka, jossa lapsilla ja vanhemmilla on yhtälaiset oikeudet."

Anna lähestyy käytännön arjen pikkutarkkojen ohjeiden kautta, kun taas Neill puhuu periaatteista. Niin tai näin, kummallekaan vapaus ei todellakaan ole kaaosta. Pieni lapsi tarvitsee määrätyt rutiinit ja vanhempien tulee kantaa vastuu perustarpeiden tyydyttämisestä. Mutta lasta ei tarvitse pakottaa, vaan tarjota hänelle mahdollisuus. Vanhemman velvollisuus on tarjota ruokaa; lapsen syö juuri sen verran kuin on nälkä. Vanhemman velvollisuus on laittaa lapsi nukkumaan; lapsi päättää kuinka kauan hän nukkuu. Perusidea onkin juuri tässä: lapsella on turvallisen ja tutun elämän kautta vapaus tehdä omia valintoja oman ymmärryksenä puitteissa. Häneltä ei vaadita ymmärrystä asioista, joita ei ole vielä olemassa. Hankalaksi tämä tulee, kun lapsi kehittyy – alati. Meillä on ollut jo muutama kriisi, eli Ronja ei olekaan tapojensa mukaa ollut nk. helppo lapsi vaan kiukutellut ja kitissyt, ja poikkeuksetta se on helpottanut kun hänelle on antanut enemmän vapautta tehdä omia valintoja. Olkoon se sitten syömistä omalla lusikalla tai unet uudessa rytmissä.

Olen itse välillä leikitellyt ajatuksella, että jos Ronja olisikin edesmennyt mummuni tai Gandhi tai Björk. Jos niin tietäisin, miten minä silloin hänen kanssaan olisin, miten häntä kohtelisin? Jos hän olisi joku ihminen, jota kunnioitan, joka on tehnyt elämässään raskaita valintoja ja seissyt niiden takana? En varmaankaan nipottaisi pienistä asioista, haluaisin kuulla hänen mielipiteensä kaikissa tilanteissa enkä pakottaisi syömään silloin kun minusta siltä tuntuu. Ei palvoen vaan tasavertaisena ihmisenä. Ihmisenä. Yläasteen ruotsin opettajani sanoi, että lapsi on ruotsiksi 'ett barn' – eikä siis en–sukuinen kuten kaikki muu ihmisiin viittaava – koska eihän lapsi ole vielä ihminenkään. Hyvä vitsi muka. Mutta ehkä harvinaisen rehellinen ajatus. Siihen helposti sortuu, paremmin tietäjäksi ja toisen opettajaksi. Koska lapsi ei vielä tiedä. Mitä muka?

Anna antaa minulle hyvän ajatuksen, jota voin vaalia jatkossa: "Enkä periaatteestakaan puuttunut mielelläni liiaksi heidän elämäänsä. Vastapainoksi odotin, että he kunnioittaisivat minun loukkaamattomuuttani." Rinta rinnan me elämme. Ja kun emme osaakaan, opettelemme.

Lähteet
Neill, A.S. (1970 [1960]). Summerhill – kasvatuksen uusi suunta. Weilin+Göös, Helsinki
Neill, A.S. (1969 [1966]). Vapautta ei mielivaltaa. Weilin+Göös, Helsinki
Wahlgren, Anna (2006 [1983]). Lapsikirja. Tammi, Helsinki

Vihdoin biitsillä!

Eipä ole tämän kesän helteissä ollut hurraamista. Kun muutamana hassuna päivänä olisi voinut – vihdoin neljän vuoden lähellä asumisen jälkeen – tulla testaamaan Pikkukosken biitsi, olemme olleet jossain muualla liesussa. Nyt vihdoin täällä, aurinko paistaa ja on ihana kesäfiilis. Ronjakin osaa ottaa rennosti ja nypeltelee hiekasta löytyviä aarteita.