Mitä kaikkea voi ihmisen elämässä tapahtua neljän kuukauden aikana! Tätä pisti miettimään tämäniltainen kohtaaminen luontaistuotekaupan myyjän kanssa tasan neljä kuukautta edellisen jälkeen. Viimeksi toukokuun 12. päivänä keskustelimme tulevasta pyhiinvaelluksestamme, kun hankin hoitotuotteita matkaamme varten. Tänään kerroin kokemuksistani vaelluksella ostosten lomassa. Ennen matkaa osasin vain aavistaa minne olin matkalla, nyt en tiedä sitäkään vertaa mihin elämä on viemässä. Keväällä olin hyvin väsynyt, uupunut kaikkeen elämässä tapahtuneeseen tunnevyörytykseen. Nyt alan jo unohtaa mitä koin vaelluksella ja olen jälleen pakenemassa elämältä.
Tässä maailmassa, arjen keskellä, kaupunkiolemuksessa, bussimatkojen kiirehtimänä, on niin helppo unohtaa eläminen. Oikeastaan luonnollisimmalta tuntuu elämästä pakeneminen, väistää todellisuutta, sukkuloida muiden mukana kiireen keskellä ja unohtaa hyvinvointi. Bussin kiidättämänä ajatukseni kiirehtivät toistensa edelle. Itsestä huolehtiminen yksinkertaisimmassakaan asiassa, kuten tasaisen elämänrytmin ylläpitämisessä, on ylivoimaista. On niin helppo unohtaa eläminen. On helppo unohtaa yksinkertainen olemisen onni. On helppo unohtaa ikuisuus.
Elämä ei ole ajassa mitattavaa. Se on olemista ikuisuudessa. Sen sain kokea vaelluksellamme. Kun kävelee kahdeksan tuntia tänään, eilen, huomenna, ylihuomenna, aika muuttuu ikuisuudeksi. Kun kävelee kunnes ei enää kävelekään; aivan kuin hengittäisi kunnes ei enää hengitäkään. Koin olevani tässä ja tämä hetki on olemassa ikuisesti. Ikuisuudessa on väin tämä. Ei ole kiire minnekään, kaikki on hyväksyttävää. Se on pyhää, sillä oleminen on puhdasta.
Pääsenkö taas?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti