Olemme näinä kävelyn jälkeisinä päivinä poteneet suunnatonta kulttuurishokkia. Liikkuminen yli 5km/h, turvallisten keltaisten opasnuolien puuttuminen, automatkailu, epämääräiset ajo-opasteet, kaasuttelu, jarruttelu, ohittelu, ihmismassat, hälinä, turismi, tupakansavu, kiire, liikennevalot, jättikaupat, citytrendibimbot... Jotain ihan kestämättömän liikaa. Ja, oh, lista on loputon. Kaikki on tuntunut niin etäiseltä, tuntemattomalta tunkeilijalta joka väkisin haluaa muuttaa yksinkertaista elämäämme.
Mutta mikään ei ole lopullista. Ei edes tyytyminen yksinkertaisuuteen, luopuminen kaikesta paitsi välttämättömästä.
San Sebastianissa saimme nauttia upeista värikkäistä kaloista, merihevosista ja tiikerihaista akvaariossa. Tänään olemme tutun turvallisesti surfanneet ristiin rästiin Bilbaossa moderneilla julkisilla. Frank O. Gehryn Guggenheimin museo oli varsinainen tilaseikkailu. Museon sydän, eräänlainen aula, oli kuin henkeä ylösnostava goottikirkon interiööri. Muuten kalan fysiologian inspiroima rakennus oli täynnä toinen toistaan jännempiä tiloja. Kolmikerroksinen luolamaisten tilojen verkosto. Kaikki liittyy toisiinsa, kuten itse arkkitehti sanoo teoksestaan. Niin se on, elämässäkin. Huomaan, että olemme palaamassa sivistyksen pariin. Alan taas nauttia ihmisten kättenjäljistä. Ja huomenna kotiin. Onni on tässä, kaikessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti