Ehkä ihminen ei muutukaan. Tai ei voi muuttua olennaisesti. Ehkä ihminen vain muuttaa olomuotoaan ja se vaikuttaa siltä kuin tapahtuisi muutos. Niin - muutos kyllä - mutta ennemmin jalostumista kuin jonkin ominaisuuden vaihtumista. Niin kuin vesi. Vesi virtaa puroissa ja joissa. Täyttää lammet ja järvet, leijuu niiden päällä sumuna. Haihtuu ja kasaantuu pilviksi. Sataa lempeänä kesäsateena tai raivoana syysmyrskynä. Jäätyy, peittää maat valkeiksi. Ja aina se on ytimeltään sama, se koostuu samoista osasista, H2O. Silti se on niin erilainen, eri tarkoituksiin muotoutunut. Ehkä ihminenkin on aina ytimeltään sama, sisällä on sama yksilö, hyvällä onnella samalla keholla kuljetaan kehdosta hautaan. Silti ihminen vaikuttaa eri tilanteissa, ympäristöissä, elämänvaiheissa niin erilaiselta. Ehkä se on räätälöintiä, ihminen sopeutuu sellaiseksi kuin elämä edellyttää. Joskus matkan alussa sitä kuvitteli olevansa muuttumassa erilaiseksi. Jossain vaiheessa oli pettynyt, kun sama heikko minä nosti sitkeästi päätään ahdistavissa tilanteissa ja keksi samat tutut temput uudelleen. Niin erilaisissa olosuhteissa, erilaisten haasteiden äärellä, olen se sama Katja kuin ennenkin. Ja silti erilainen, sitkeämpi, joustavampi, joskus jopa armollisempi. On siis turha juosta itseään karkuun, on parempi kohdata itsensä avoimesti. Olisi hyvä oppia tuntemaan omat olomuotonsa, aistia niiden muuttuminen. Ymmärtää ettei mikään ole sen parempi kuin toinen. Kun langanpäästä saa kiinni, matka jatkuu siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti