Luopuminen on vaikeaa. Kaikin puolin. Ja varsinkin mulle, kun on kyseessa tavoitteet. Olen opetellut luopumista, ihan vain harjoittelunkin vuoksi, viimeisen puolentoista kuukauden ajan. On ihan jarkevaa ja mielenterveyden kannalta suositeltavaa luopua tavoitteista, jotka tuovat pahan olon. Tanaan kavelimme 9km vahemman kuin olimme tavoitelleet. Mun rakot oikuttelee edelleen ja Moxilla oli jostain syysta masu tosi kipea. On turhaa yrittaa vakisin eteenpain. Se ei ole sen arvoista. Olen myos luopunut PAKOLLISESTA ja pakkomielteisesta tavoitteesta paasta Finisterreen tai Santiagoon. Matkan tekeminen on tarkeampaa, ja jos se ei onnistu tana vuonna loppuun saakka, sen aika ei yksinkertaisesti ole viela. Voimme jatkaa joku toinen vuosi taivallustamme. Tahdonvoimalla ja sisulla saa vain pahaa aikaan, on aika opetella elamaan itselleen suopeasti. Tama on minulle taysin uusi ajatus. Saa nahda mihin se johtaa.
1 kommentti:
Ihanaa Katja! Jokaisella matkalla lienee tarkoituksensa ja se selvinnee parhaiten matkaa tehden. Odotan innolla mitä teille tuleman pitää. Paljon, monessa mielessä, keveitä askeleita matkallenne! Haleja kolmelta tytöltä :):):)
Lähetä kommentti