Ronjan taidekuvia

Saunan jälkeen syttyi nuorelle taiteilijalle inspiraatio. Ronja otti tämän sarjan kuvia. Mitä niissä näet?

Strike a pose!

Se on sitten menoa. Tämä neiti on todella Neiti! Korut on luonnollisesti kuuminta hottia, miten nuori nainen ilman niitä selviäisikään. Juuri tultiin Iida-tädin synttäreiltä – onneksi olkoon! – ja tuliaisena neidillä on pinkit kynsilakat sormen kynsissä ja mekko huulikiillossa. Yhteenvetona voisi sanoa, että kaikki neitiasiat on tosi hienoja ja kiinnostavia ja ihmeellisiä ja niitä opetellaan aina tilaisuuden tullen matkimisperiaatteella. Repertuaariin kuuluu myös neitinä esittäytyminen eli poseeraaminen. Strike a pose vaan! Tämä kuva on eiliseltä taidenäyttelyn avajaisreissulta, jolla Ronja pyysi mummua ottamaan hänestä kuvan. Sitten hän kävi tähän asentoon. Ja tietysti tarkisti jälkikäteen miltä kuva näytti. Hyvältähän se.

Taidenäyttelystä vielä mainos: Taiteen monet kasvot on seitsemän kuvataiteilijan ja veistäjän ryhmänäyttely ihan keskustan tuntumassa: Galleria 4-kuus, Uudenmaankatu 4-6. Käykää ihmeessä katsomassa! Mukana on Laura-tädin mies, kuvataiteilija Jarno Järvinen. Hienoja tutkielmia naisista. Elämystä voi käydä sulattelemassa vastapäisessä Tapastassa, joka on yksi meidän perheen suosikkipaikoista.

Vesille venosen mieli

Sentään Ronja ennen kaksivuotissynttäriä pääsi vesille (Suomenlinnan lauttaa ei lasketa)! Oi voi. Hävyttömän vähille on veneily päässyt meidän perheessä. Meille vanhemmille se on niin rakas olomuoto: olla vesillä. Tulevaisuudessa tämä on jotenkin ratkaistava lapsiystävällisesti. Purjevene olisi mieluisin. Niin se Moxkin on pikkupojasta asti on saanut siitä nauttia. Moxin pikkuveli Jukka oli ensi kertaa reissussa kolmen kuukauden iässä. Aikamoisia seikkailijoita koko perhe! Me olemme vielä vähän arkajalkoja, mutta kenties meidänkin tytöt saavat vielä kokea tuulen kasvoillaan. Näin aluksi fiilistellään mökin soutuveneellä. Kun on pieni, maailma on pieni - ja niin myös vene.

Perheemme tätä nykyjänsä

Tässä me olemme koko konkkaronkka. Isosisko, isi, äiti ja pikkukakkonen. Voi tätä ihmettä!

Kuva: Tarmo Virtanen 15.3.2009

Pulkkailu on ihan ihquu!

Iskän kanssa uskaltaa laskee mäkee tosi hurrjasti mutkitellen. Äiteen kanssa voi nauttia rauhallisemmasta menosta riehumisen välissä. Ja sitäpäitsi mä uskallan mennä ihan itekin omalla pulkalla. Loppumäestä osaan tehdä hianon kaarroksenkin!

Vihdoin mökillä

Haaveet kesän vietosta mökillä kutistuivat tänä vuonna yhteen
viikonloppuun, mutta kyllä täällä osattiinkin ottaa kaikki ilo irti
mökkeilystä. Samanikäinen Hilda-pikkuserkkukin tuli moikattua.

Iskän kanssa kartsalla

Tsau! Lähettiin iskän kans vähän tsekkaa mestoi ja laitoin ihan ite
plehat päälle...

Vapaus ja tasavertaisuus

Ensimmäinen versio kirjoitettu 24.5.2008, loppuun uusia ajatuksia.

Ei liene kovin erikoinen lähtökohta pyrkiä lapsen parhaaseen. Ongelma onkin jo siinä, pitäisikö lasta kasvattaa vai tukea häntä omassa kasvussaan. Kasvattaminen tuntuu minusta jotenkin ylhäältä asetetulta, aivan kuin pitäisin itseäni riittävän viisaana näkemään kokonaisuuksia ja asioiden välisiä suhteita. Minusta se kuulostaa siltä kuin kuvittelisi itsensä jonkin sortin jumalaksi. Mutta mitä ihmettä sitten on tukea lasta kasvussa? Eikö sekin ole kasvattamista? Lapsi kasvaa ja aikuinen ohjaa. Ehkä siinä on samoja piirteitä, mutta minulle olennaista on se, ettei pyritä tietoisesti kasvattamaan johonkin suuntaan kuten kiltiksi, rehelliseksi, siistiksi tms. Ennemminkin annetaan lapsen omien voimavarojen itää ja vanhempana yritän tunnistaa taimia ja antaa niille niiden kaipaamaa hoivaa.

Todella vaikea asia. Ehkä sellainen, joka on minun ja Ronjan jaetun elämän pituinen haaste. Ehkä se on sitä, että pyrin yhdessä Ronjan kanssa olemaan samassa vireessä. Me teemme musiikkia, me olemme sointu. Ronja ottaa perussävelen, jonka päälle rakennan lopun soinnusta, niin että se on harmoninen, juuri siihen tilanteeseen sopiva. Viritän sointua, kunnes se soi kirkkaasti. Silloin sointu kantaa itsessään, siinä on helppo olla. Se on turvallinen ja hyvä ympäristö kasvaa. Se ei pakota mihinkään, vaan myötäilee lapsen olemista, antaa hänen kasvaa itsekseen.

Olen lukenut kasvatuksen kahta pirua ja kahta jumalaa. Siis kahta näkökulmaa, jotka jakavat ihmiset jyrkästi.

Ensimmäinen on Anna Wahlgren, ruotsalainen yhdeksän lapsen äiti, joka itse hylättiin hänen ollessa 7-vuotias. Hän kirjoittaa legendaariseksi muodostuneessa kirjassaan 'Lapsikirja' ohjeita 0-16 vuotiaiden vanhemmille omasta kokemuksestaan käsin, alunperin lapsilleen oppaaksi. Osa lukijoista pitää häntä järkevänä, jalat maassa seisovana, käytännöllisenä naisena, joka luettelee hyvän vinkin toisensa perään. Toiset taas lakioppisena, tiukkana kasvattajana, joka pakottaa lapsia hyppimään hänen pillinsä mukaan.

Toinen on A.S.Neill, joka perusti Englantiin vuonna 1921 demokraattisen Summerhill-koulun, joka noudattaa vapaan kasvatuksen periaatteita. Koulu oli radikaali vastaliike ajan hengen mukaiselle autoritääriselle kasvatukselle, ja on sitä edelleen. Osa pitää Summerhilliä humpuukina, koko vapaan kasvatuksen ideologiaa kaaosta aiheuttavana, taannuttavana. Toiset taas ylistävät koulun periaatteita, joiden mukaan oppitunnit ovat vapaaehtoisia kuten muukin oppilaiden ajankäyttö sekä kaikki, opiskelijat ja opettajat, yhdessä päättävät koulun säännöistä ja käytännön asioista.

Äkkiseltään laitoin nämä kaksi ääripäihin: Anna edustamaan tiukkaa kasvatusta, Neill taas vapaata kasvatusta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Näillä näkökulmilla onkin yllättävän paljon yhteistä, melkein voisi sanoa niiden olevan samoilla linjoilla, kunhan vaan katsoo pintaa syvemmälle. Voisin kirjoittaa tästä loputtomiin, kuten alkaa jo näyttää, mutta toteankin vain kaksi yhteistä näkökulmaa: vapaus ja tasavertaisuus. Ne ovat sydäntäni lähellä olevia asioita.

Neillin kirjan 'Vapautta ei mielivaltaa' kannessa seisoo molempia yhdistävä ajatus: "Juuri vapauden ja mielivallan välistä eroa monet vanhemmat eivät käsitä. Kodissa, jossa vallitsee ankara kuri, lapsilla ei ole lainkaan oikeuksia. Hemmottelevassa kodissa heillä on kaikki oikeudet. Oikea koti on paikka, jossa lapsilla ja vanhemmilla on yhtälaiset oikeudet."

Anna lähestyy käytännön arjen pikkutarkkojen ohjeiden kautta, kun taas Neill puhuu periaatteista. Niin tai näin, kummallekaan vapaus ei todellakaan ole kaaosta. Pieni lapsi tarvitsee määrätyt rutiinit ja vanhempien tulee kantaa vastuu perustarpeiden tyydyttämisestä. Mutta lasta ei tarvitse pakottaa, vaan tarjota hänelle mahdollisuus. Vanhemman velvollisuus on tarjota ruokaa; lapsen syö juuri sen verran kuin on nälkä. Vanhemman velvollisuus on laittaa lapsi nukkumaan; lapsi päättää kuinka kauan hän nukkuu. Perusidea onkin juuri tässä: lapsella on turvallisen ja tutun elämän kautta vapaus tehdä omia valintoja oman ymmärryksenä puitteissa. Häneltä ei vaadita ymmärrystä asioista, joita ei ole vielä olemassa. Hankalaksi tämä tulee, kun lapsi kehittyy – alati. Meillä on ollut jo muutama kriisi, eli Ronja ei olekaan tapojensa mukaa ollut nk. helppo lapsi vaan kiukutellut ja kitissyt, ja poikkeuksetta se on helpottanut kun hänelle on antanut enemmän vapautta tehdä omia valintoja. Olkoon se sitten syömistä omalla lusikalla tai unet uudessa rytmissä.

Olen itse välillä leikitellyt ajatuksella, että jos Ronja olisikin edesmennyt mummuni tai Gandhi tai Björk. Jos niin tietäisin, miten minä silloin hänen kanssaan olisin, miten häntä kohtelisin? Jos hän olisi joku ihminen, jota kunnioitan, joka on tehnyt elämässään raskaita valintoja ja seissyt niiden takana? En varmaankaan nipottaisi pienistä asioista, haluaisin kuulla hänen mielipiteensä kaikissa tilanteissa enkä pakottaisi syömään silloin kun minusta siltä tuntuu. Ei palvoen vaan tasavertaisena ihmisenä. Ihmisenä. Yläasteen ruotsin opettajani sanoi, että lapsi on ruotsiksi 'ett barn' – eikä siis en–sukuinen kuten kaikki muu ihmisiin viittaava – koska eihän lapsi ole vielä ihminenkään. Hyvä vitsi muka. Mutta ehkä harvinaisen rehellinen ajatus. Siihen helposti sortuu, paremmin tietäjäksi ja toisen opettajaksi. Koska lapsi ei vielä tiedä. Mitä muka?

Anna antaa minulle hyvän ajatuksen, jota voin vaalia jatkossa: "Enkä periaatteestakaan puuttunut mielelläni liiaksi heidän elämäänsä. Vastapainoksi odotin, että he kunnioittaisivat minun loukkaamattomuuttani." Rinta rinnan me elämme. Ja kun emme osaakaan, opettelemme.

Lähteet
Neill, A.S. (1970 [1960]). Summerhill – kasvatuksen uusi suunta. Weilin+Göös, Helsinki
Neill, A.S. (1969 [1966]). Vapautta ei mielivaltaa. Weilin+Göös, Helsinki
Wahlgren, Anna (2006 [1983]). Lapsikirja. Tammi, Helsinki

Vihdoin biitsillä!

Eipä ole tämän kesän helteissä ollut hurraamista. Kun muutamana hassuna päivänä olisi voinut – vihdoin neljän vuoden lähellä asumisen jälkeen – tulla testaamaan Pikkukosken biitsi, olemme olleet jossain muualla liesussa. Nyt vihdoin täällä, aurinko paistaa ja on ihana kesäfiilis. Ronjakin osaa ottaa rennosti ja nypeltelee hiekasta löytyviä aarteita.

Juhannus nauttien sateesta

Perinteisesti vietämme juhannuksen mökillä sukulaisten seurassa, kuten tuhannet muutkin suomalaiset. Tämä kesä teki poikkeuksen, sillä meidät oli kutsuttu viettämään juhannushäitä pääkaupunkiseudulle. Pysyimme siis koko juhannuksen ajan Helsingissä ja otimme kaiken irti riehakkaasta sateesta, joka iski juhannusaattoon.

Juhannusaattomme sujui pyöräillessä kodistamme seurasaareen ja takaisin. Matkan varrella kävimme muun muassa panoraama-McDonaldsissa ja satumaisen hienossa Villa Angelikassa.

Mieleenpainuvinta oli ehkä kuitenkin pyöräily. Näin tällä hetkellä purjeveneettöminä sateen vihma kasvoilla tuntuu vaan niin uskomattoman hyvältä. Ronjakin tykkäsi ja veti tukkijätkän kokoisia hirsiä pyörän turvatuolissa paluumatkalla.

Fallkullan kotieläintilalla

Ronja kävi vauvakavereiden (jos heitä voi vauvoiksi enää sanoa) kanssa moikkaamassa kotieläimiä. Tässä Ronja ottaa lähikontaktia lampaisiin. Bää! Hii!

Fallkullan kotieläintilalle pitää tulla uudestaan. Jos Ronja edelleen vanhempana osoittaa suurta innostusta eläimiä kohtaan, hän voi tulla tänne vaikka kesäleirille. Kiva, että on tällaisia paikkoja meille helsinkiläisille tarjolla.

Kumpulan kyläjuhlat

Jee, jee, Nopsajalka rulettaa.
Nuori rastafa bilettää.

Ulliksella

Vappubileet täydessä vauhdissa. Naapurissa jytää tekno - liian kovaa tietysti. Meidän porukassa lauletaan karjalaislauluja suurella paatoksella. Ronja leikkii tädin sylissä ylioppilasta. Njamm-njamm-piknikherkut on masussa. Kivaa on, mutta kohta tämä saa riittää ja unta tarvitsee saada palloon. Isin reppuun siis.

Mantan lakituksessa

Hulinaa ja vilinää Espan puistossa, me tietysti menossa mukana. Laulu kaikaa. ArsYO laskee jättimäisen ylioppilaslakin 100-vuotiaan Havis Amandan kutreille. Manta-neiti keikauttaa viehkosti lantiotaan, vilkaisee siveästi olkansa yli. Eikä se nyt niin haittaa jos ylioppilaslakki ja teekkarilakki unohtuivat meiltä kotiin. Vappu on nyt, kesäkausi alkanut, kaikilla iloinen mieli. Kippis!

Kahdestaan Piperradaa ja muuta

Takanamme on historiallinen vuorokausi: Ronja oli ensimmäistä kertaa elämässään äidistään yön erossa – äiti oli ensimmäisen kerran yön erossa esikoisestaan. Äiti ja isä nauttivat toistensa seurasta aivan omassa rauhassa, pitkästä aikaa. Koko yön yli on eri juttu kuin puolen päivän tai leffan pituinen spurtti. Mukavan tuttua yhdessäoloa alun hämmennyksen jälkeen. Ihmeellisen ihanaa. Hurvittelimme tanssitapahtumassa, illallistimme, uppouduimme meille niin tärkeään jutusteluun. Nautimme Piperradaa aamiaiseksi latten kera ennen kuin riensimme katsomaan Porco Rosso -animen. Hyvää teki parisuhteelle ja lapsikin voi hyvin rakkaan mummun luona.

Sitten vielä herkkuohje. Suosittelen brunssille.

Piperrada

Tämä upean ja herkullisen ruokalajin muunnelmia valmistetaan joka puolella Espanjaa, Baskimaassa ja Etelä-Ranskassa. Valmistuspaikasta riippuen ainekset ja valmistustapa vaihtelevat, mutta paprikat, valkosipuli, tomaatit ja kinkku samoin kuin useimmiten kananmunat ovat tmän ruokalajin olennaisia aineksia, samoin hedelmäinen, täyteläinen oliiviöljy. Saint-Jean-de-Luzissa Pyreneillä tähän ruokalajiin kuuluvat pienet, melko tuliset punaiset paprikat ja paikallinen suolainen kinkku, ja joillakin paikkakunnilla Espanjassa olen syönyt Piperradaa, jossa on kuivatuista chilipaloista tehtyä mursketta. Tämän ruokaan sopii hyvin arkinen espanjalainen öljy.

6-8 annosta

4 rkl kylpuristettua neitsytoliiviöljyä
1 salaattisipuli renkaiksi viipaloituna
3 valkosipulinkynttä viipaloituna
2 halkaistua siemenetöntä punaista paprikaa
2 halkaistua siemenetöntä keltaista paprikaa
2 kypsää punaista kuorittua tomaattia viipaloituna
6 kanamunaa
4 viipaletta jamón serranoa tai parmankinkkua
1 kuivattu punainen chilipalko murennettuna (ei välttämätön)
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kummenna kolme ruokalusikallista öljyä paksupohjaisessa paistinpannussa. Lisää sipulirenkaat ja valkosipuli ja kuullota nopeasti. Lisää paprikat ja tomaatit. Pane kansi pannun päälle, vähennä lämpöä ja kypsennä aineksia 8-12 minuuttia, niin että niistä tulee pehmeää sakeaa sosetta. Tarkista maku.

Riko munat kulhoon, lisää suola ja pippuri ja sekoita haarukalla. Työnnä kasvisseos lastalla paistinpannun reunoille. Lisää jäljellä oleva öljy paistinpannun keskustaan ja kaada siihen munaseos. Kuumenna keskilämmöllä varovasti sekoittaen, kunnes munaseos on puolittain hyytynyt. Katkaise lämpö.

Kääri kinkkuviipaleet ruusukkeiksi tai laskosta ne ja lisää pannuun. Ripottele halutessasi päälle murennettua chiliä ja tarjoa suoraan pannusta.

Huom! Lisäkkeenä tarjotaan usein oliiviöljyssä paistettuja pyöreitä tai kolmionmuotoisia leipäpaloja.

Ohje kirjasta: Ferguson, Clare. 2000. Oliiviöljy extra virgin – Herkullisia ja terveellisiä ruokaohjeita, s. 44

Nuuksion Haukankierros

Kun luonto kutsuu kaupunkilaisolentoja, huhuilee, kuiskailee viestejään korvanjuuressa, on aika laittautua matkaan. Pakata eväät reppuun, hakea Pilvi, Sami ja Nelli kaveriksi, suunnata mammamummun auto kohti Nuuksion kansallispuistoa.

Pakkaspäivä kului siinä rattoisasti. Kävelimme neljän kilometrin Haukankierroksen, joka on läpileikkaus Nuuksion maisemaan: taivalsimme alavat lehtimetsät ja korkeat kalliot alhaalla siintävine lampineen.

Jään alla solisevan puron viertä,
luonnon hiljaisuus hengittäen korvissamme
melut kaukana takanamme.
Jäätynyt sammalmätäs reunusti kallioita,
suuret metsät suojasivat kulkuamme.
Kallionjyrkänteet kutsuivat kuikuiluille.

Jalkapiano

Ronja on aikamoinen taitoilija. Rumpuilu on varmaankin monelle jo tuttua, mutta jalkapianon sulosävelet eivät ole vielä päässeet estraadille. Innokkaana tyyppinä Ronja varmaankin vielä tekee ihan biisin koko bändin soitinten kera, mutta tässä jo ensimakua tällaisesta work-in-progress biisistä. Aika moderni tyylimaku, täytyy sanoa, mutta tarkka korva löytää mielenkiintoisia yksityiskohtia...

RonjART - RonjaFeat (linkistä klikkaamalla aukeaa MP3 musiikkitiedosto)

Minä syön ite!

Ronja-neidille kelpasi äidin tarjoama lusikka puoleenväliin ruokailua. Sitten piti syödä itse. Ja toden totta, omin käsin kasviskanapastaa upposi neljäsosa-annos. Tyttö piti siinä ohessa huolen, että äiti pesee pöydän, syöttötuolin ja lattian.

TBC

Pistetään, pistetään TBCtä poskeen, kisauveera, kisauveera.
(Miten ihmeessä toi muuten kirjoitetaan?)

Ronja sai ekan kerran äidin ja isin WeneWiOL-kesäherkkua: tonnikala-banaani-currya. Miedompana ja porkkanalisäkkeellä. Hyvää oli! Melkein kaik män.

Pulkkamäessä

Historian siipien havinaa: Helsingissä on myös tänä talvena lunta ja Ronja pääsee ensimmäisen kerran elämässään pulkkamäkeen. Oppaina Jari-setä ja Merituuli.