Fallkullan kotieläintilalla

Ronja kävi vauvakavereiden (jos heitä voi vauvoiksi enää sanoa) kanssa moikkaamassa kotieläimiä. Tässä Ronja ottaa lähikontaktia lampaisiin. Bää! Hii!

Fallkullan kotieläintilalle pitää tulla uudestaan. Jos Ronja edelleen vanhempana osoittaa suurta innostusta eläimiä kohtaan, hän voi tulla tänne vaikka kesäleirille. Kiva, että on tällaisia paikkoja meille helsinkiläisille tarjolla.

Junassa on hauska matkustaa

Kävimme Heidin ylioppilasjuhlissa ja nyt matkaamme Riihimäeltä junalla kotiin.

Ronja on kyllä ensiluokkaista matkaseuraa. Hän on iloinen ja innostunut näkemästään. Juna on yksi seikkailutanner. Kuuma ja hikipisarat nenällä eivät tyttöä hidasta. Ihanaa tiirata maisemia ikkunasta. Varsinkin kun matkaseurana on harvinaista herkkua eli nuorin setä Jukka. Jukka vielä luovutti suurimman aarteensa – ainakin Ronjan mielestä – eli puhelimensa neidin syyniin. Ja mikä onnen virne, kun hän tajusi toimintaperiaatteen: paina isoimmasta nappulasta ja valot syttyvät. Siinä vierähti tovi jos toinenkin.

Kunnes Ronja huomasi naapuripenkkiläisen nuoren naisen ranteessa kimaltelevat killuttimet. Niitä piti tutkia. Onneksi niiden omistaja ylpeästi esitteli blingblingejään, kehui niiden kiehtoneen useita lapsia. Sattui meille toinenkin kiva matkaseuralainen, nuori päiväkotitäti koiransa kanssa. Koiran kannalta ikävä, mutta kanssamatkustajien kannalta kiva että koira oli peloissaan emäntänsä kainalossa: nyt Ronjan riemun kiljahdukset olivat miltei hillittyjä. Kontakti olisi ehkä irrottanut muilta korvat.

Kotiin saakka tyttö jaksoi hyvillä mielin. Tässä helteessä – lämpöä on reippaasti yli kahdenkymmenen – se on pieneltä matkustavaiselta erityisen hieno saavutus.