Näytetään tekstit, joissa on tunniste isyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isyys. Näytä kaikki tekstit

torstaina, toukokuuta 21, 2009

Vesille venosen mieli


Sentään Ronja ennen kaksivuotissynttäriä pääsi vesille (Suomenlinnan lauttaa ei lasketa)! Oi voi. Hävyttömän vähille on veneily päässyt meidän perheessä. Meille vanhemmille se on niin rakas olomuoto: olla vesillä. Tulevaisuudessa tämä on jotenkin ratkaistava lapsiystävällisesti. Purjevene olisi mieluisin. Niin se Moxkin on pikkupojasta asti on saanut siitä nauttia. Moxin pikkuveli Jukka oli ensi kertaa reissussa kolmen kuukauden iässä. Aikamoisia seikkailijoita koko perhe! Me olemme vielä vähän arkajalkoja, mutta kenties meidänkin tytöt saavat vielä kokea tuulen kasvoillaan. Näin aluksi fiilistellään mökin soutuveneellä. Kun on pieni, maailma on pieni - ja niin myös vene.

sunnuntaina, helmikuuta 01, 2009

Pulkkailu on ihan ihquu!


Iskän kanssa uskaltaa laskee mäkee tosi hurrjasti mutkitellen. Äiteen kanssa voi nauttia rauhallisemmasta menosta riehumisen välissä. Ja sitäpäitsi mä uskallan mennä ihan itekin omalla pulkalla. Loppumäestä osaan tehdä hianon kaarroksenkin!

tiistaina, elokuuta 12, 2008

Iskän kanssa kartsalla

Tsau! Lähettiin iskän kans vähän tsekkaa mestoi ja laitoin ihan ite
plehat päälle...