Vihdoin mökillä

Haaveet kesän vietosta mökillä kutistuivat tänä vuonna yhteen
viikonloppuun, mutta kyllä täällä osattiinkin ottaa kaikki ilo irti
mökkeilystä. Samanikäinen Hilda-pikkuserkkukin tuli moikattua.

Iskän kanssa kartsalla

Tsau! Lähettiin iskän kans vähän tsekkaa mestoi ja laitoin ihan ite
plehat päälle...

Soutajan unelma

Aurinkoisessa säässä soutaen ja uuden pääsee nauttimaan Suomen
kesästä parhaimmillaan. Alkumatkan sateet on vain hämärä
muistikuva mielen sopukoissa...

Aah auringoa!

Kyllä soutu sujuu kun aarinko paistaa niin mukavasti. Sima maistuu
soutajien suussa ja pusivellot viihtyy taskussa.

WeneWiOL 2008 alkaa...

Juhannus nauttien sateesta

Perinteisesti vietämme juhannuksen mökillä sukulaisten seurassa, kuten tuhannet muutkin suomalaiset. Tämä kesä teki poikkeuksen, sillä meidät oli kutsuttu viettämään juhannushäitä pääkaupunkiseudulle. Pysyimme siis koko juhannuksen ajan Helsingissä ja otimme kaiken irti riehakkaasta sateesta, joka iski juhannusaattoon.

Juhannusaattomme sujui pyöräillessä kodistamme seurasaareen ja takaisin. Matkan varrella kävimme muun muassa panoraama-McDonaldsissa ja satumaisen hienossa Villa Angelikassa.

Mieleenpainuvinta oli ehkä kuitenkin pyöräily. Näin tällä hetkellä purjeveneettöminä sateen vihma kasvoilla tuntuu vaan niin uskomattoman hyvältä. Ronjakin tykkäsi ja veti tukkijätkän kokoisia hirsiä pyörän turvatuolissa paluumatkalla.

Mustalappu-Coelho

Meidän perheessä Paulo Coelhon kirjat ovat saaneet arvoisensa aseman keskusteluissa, iltalukemisena ja näyttävänä pinona kirjahyllyssä. Todella suositeltavaa luettavaa kaikille jotka haluavat venytellä ajatuksiaan elämästä ja olemisesta.

Jos kuitenkin kirjan ostaminen arveluttaa, niin tutustupa niihin ensin digitaalisessa muodossa. Kokonaiset kirjat ovat ladattavissa netistä. Kirjailijan itsensä "Piraatti Coelhon" vinkkaamina!

Jalkapiano

Ronja on aikamoinen taitoilija. Rumpuilu on varmaankin monelle jo tuttua, mutta jalkapianon sulosävelet eivät ole vielä päässeet estraadille. Innokkaana tyyppinä Ronja varmaankin vielä tekee ihan biisin koko bändin soitinten kera, mutta tässä jo ensimakua tällaisesta work-in-progress biisistä. Aika moderni tyylimaku, täytyy sanoa, mutta tarkka korva löytää mielenkiintoisia yksityiskohtia...

RonjART - RonjaFeat (linkistä klikkaamalla aukeaa MP3 musiikkitiedosto)

Sininen hetki

Mietteliäs Ronja

Meidän pieni tyttömme esiintyy kuvissa usein vauhdikkaana tapauksena, ja hänen filosofinen puoli saattaa jäädä huomaamatta. Kukaan ei oikein kylläkään tiedä mitä hän pohtii... Voi vain kokea kuinka sormet ja varpaat alkavat kutoa ajatuksien verkostoja.

Tanssi kokemuksena

Meikäläinen on mukana tanssikurssilla, joka tähtää Zodiakin 10-v bileisiin toukokuussa. Meidän esitys on viikon loppupäässä la 26.5.

Kurssin yhteydessä Zodiakkilaiset halusivat pistää bloginkin pystyyn, jota voi lueskella osoittessa zodiak.myblog.com. Siellä on keskiviikon 31.1.2007 kohdalla myös vähän videopätkää meidän harjoituksista :)

Minkälainen Mox oli pikkuisena?

Nyt kun omien lasten aika alkaa olla jo hyvin kohta käsillä, on ollut mielenkiintoista huomata, mitä kaikkea nykyisestä elämästään pystyy tunnistamaan lapsuuden ajan muistoista ja kuvista. Yksi hyvin puhutteleva kuva on tämä serkkuni isän, valokuvaaja-Timon ottama kuva meistä, joskus 70/80-lukujen taitteessa.

Monet kuvat lapsuudesta esittelevät kiltin pojan mutta tässä kuvassa on vähän särmää mukana :)

Ja mitä sinä tahdoit sen olevan?

Historia tuo joskus omia yllätyksiään nykyelämään. Kun tuli aika siirtää iso kasa kirjoja sukupolvelta seuraavalle, päätyi meille myös tällainen kirja - Oriana Fallaci: mies.

Omistuskirjoituksesta selvisi kirjan olleen joululahja vanhemmilta mummulleni, armonvuonna 1981. Kirjasta löytyy muun muassa seuraavanlainen esittely.

Kysymys: Ja mitä sinä tahdoit sen olevan?

"Kirja sellaisen yksilön yksinäisyydestä, joka kieltäytyy olemasta muodin, aatteiden, yhteiskunnan ja vallan luetteloima, kaavoittama ja lokeroima. Kirja sellaisen runoilijan murhenäytelmästä, joka ei tahdo olla massaihminen eikä ole sitä, joka ei tahdo olla välikappaleena niille, jotka käskevät, niille jotka lupaavat eikä niille, jotka pelottelevat, olivatpa he sitten oikealta tai vasemmalta tai keskustasta tai äärioikeistosta, äärivasemmistosta tai äärikeskustasta. Kirja sankarista, joka taistelee yksinään vapauden ja totuuden puolesta, antautumatta koskaan, ja joka sen vuoksi kuolee kaikkien surmaamana: isäntien ja palvelijoiden, väkivaltaisten ja välinpitämättömien."

Mikä ihmisessä muuttuu neljässä vuodessa?

Menin Lempäälän Lipon Vettenmaan Raitarantaan eli Soinin suvun mökille perjantaina alkuiltapäivästä. Ja mikä näky! Pehmeästi pöllyävä lumi kimmelsi, puut olivat pukeutuneet kuuraan ja mökki lepäsi siinä kauniisti omalla rinteellään. Kyllä kelpasi lämmitellä talven syleilemää mökkiä, kantaa vettä lähteestä, tehdä vähän lumitöitä ja pilkkoa puita viikonloppua varten. Ehdin lämmittämään saunan ja laittamaan ruokaa ennen kuin sain seuraa illan jo tultua hämärän verhon kanssa. Kokoonnuimme tänne siskos-serkusporukalla eli minä, Laura, Iida, Annina ja Katri.

Viikonloppu kului saunoen, takkatulta vartioiden ja vähän ulkoillen. Syöminen sujui erinomaisesti ja piti naisväen valppaana. Jokainen toi omat bravuurinsa muiden nautittavaksi, tässä erittäin paljon sukseeta ansainnut menu:
> perjantain illallinen by Katja: espanjalaiset paahdetut vihannekset ja tuore ciabatta, jälkkärinä paikallisen leipomon Ståhlbergin rahka- ja omenapiirakkaa
> lauantain lounas by Iida: tomaattikeitto ja vuohenjuusto-aurinkokuivattutomaattitäytteiset pikkupatongit
> lauantain illallinen by Katri ja Laura: kana-feta-tomaatti-paprika-salaatti-créme fraíche-salsa-guacamole-(muistinko kaikki?)-täytteiset tortillat, Anninan mokkapalat
> sunnuntain lounas by Annina: sinihomejuusto-kanapasta

Syöminen ei todellakaan ollut mitenkään yhdentekevää, sillä elämäntilanteiden päivittämisessä oli hommaa ja siinä kului energiaa. Viimeksi tapasimme tällä siskos-serkusporukalla neljä vuotta sitten laivareissulla. Aika kuluu, ja ihminen sen mukana saa uusia muotoja. Yhtä aikaa ihmiset ovat muuttuneet joksikin uudeksi ja ihmeelliseksi - ja toisaalta me olemme juuri sitä mitä olemme aina olleet.

Mikä ihmisessä muuttuu? Ainakin ulkoiset olosuhteet voi luetella suhteellisen helposti. Ikähaarukka on muuttunut 18-28 vuotiaista 22-32 vuoteen. Kaikki ovat neljän vuoden aikana joko alkaneet opiskelemaan tai saaneet opiskelunsa valmiiksi. Jokainen on nykyisin töissä. Kaksi on mennyt naimisiin, yksi kihloihin ja yhdestä on tullut uusperheellinen. Yksi on ylennetty veljensä ansiosta tädiksi ja ainakin yksi on itse ryhtymässä äidiksi. Jokainen on ryhtynyt kasvattamaan itseään oikein rankalla kädellä ja näistä asioista se uusi elämä on monella saanut alkunsa.

Mutta ihmisessä muuttuu moni muukin asia kuin ulkoisesti määriteltävä. Mitä se on? Miten sen voi kohdata toisessa ihmisessä? Sitä ihmettelimme. Ja ehkä saamme vastauksen jonain kauniina päivänä. Kenties kun tapaamme taas.

Kristalli polullani

Marraskuu on saapunut. Ensilumi on satanut. Viime kesän vaellus on kaukana takana. Jos ei ajallisesti niin kokemus tuntuu liittyneen hyvin kaukaiseen aikaan. Muinaiseen elämään, jonka joskus sai kokea mutta joka on lipunut pois iholta. Totesin sen, kun selailin postauksia matkaltamme.

Kaipaanko sitä?

Miten voisin kaivata jotain, jota en edes muista? Tuntuu hämmentävältä, erityisesti tutkijana joka haluaa kosketuksen muiden kokemuksiin, kuinka lipeviä kokemukset ovat. Olenkohan jo käyttänyt vertauskuvaa saippuapalasta? Siltä se tuntuu. Vaellus oli juuri tässä, mutta kun yritän saada siitä otteen huomaan otteen pettäneen. En voi sille mitään. Se ei ole vallassani. Mitä enemmän yritän puristaa kokemusta käsissäni, sitä herkemmin se lipsahtaa ulottumattomiin. En voi pakottaa kokemusta tähän. Sillä on oikeus olla toisessa ulottuvuudessa.

Vain jälki kokemuksesta on jäänyt jollekin tasolle minussa. Mille tasolle? Kuka tietää. Ehkä se paljastaa itsensä jonain hetkenä, kun minun tarvitsee kaivaa itsestäni jotain salaisia, intuitiivisia, voimia. Voimia, joita tiedän itsessäni olevan mutten voi käyttää niitä jatkuvasti. Ehkä viisaat ihmiset tai henkiset mestarit ovat osanneet ottaa nämä salaiset tiedot arkiseen käyttöön. Ehkä se erottaa meidät tavalliset tallaajat ja kirkkaan katseen omaavat mestarit: kyky olla kosketuksessa omaan itseensä ja kokemuksiinsa, kyky hyödyntää niitä jatkuvassa flowssa.

Kyllä kaipaan kokemustani.

Mutten halua kokea vaellusta uudelleen sellaisenaan, autenttisena ensi kertaa. Vaan haluan kantaa sitä mukanani aarteenani, kristallina, joka valaisee polkuani. Polun risteyskohdat ovat erityisen haasteellisia, niissä joudun tekemään valintoja. Millä viisaudella? Törmäänhän valintoihin joka päivä, hetki, hengenveto. Kuka olen - minne haluan mennä - miksi tulla? Kunpa kristalli valaisisi risteyskohtia ja paljastaisi vaarat, jotta osaan valita oikean haaran. Kristallini, kokemukseni, voi näyttää suunnan, johon kannattaa kulkea. Mitäpä muuta voin tehdä kuin yrittää saada siihen kosketuksen?

Elämäntyönä positiivisuus

On harvoja ihmisiä, jotka rohkenevat ja osaavat tehdä positiivisuudesta oman elämäntyönsä.

Suurkiitokset, Jim Henson (tribute)

Katso pätkiä Muppeteista

Tanssi

Virtausta, ääntä, huokauksia, voimaa, hikeä, tuskaa, tunteita, rakkautta, yhteyttä, iloa, intoa, ajatuksia, aaltoja, asetelmia, paikkoja, alueita, valoja, neliöitä, pyörimistä, ympyröitä, tuulta, liikettä, askelia, materiaaleja, sanoja, sanomattomuuksia, osallistumista, ei yleisössä, yleisön kanssa, keskellä, laidalla, varmuutta, epäröintiä, otteita, kappaleita, katkelmia, yhdistelmiä, epäjatkuvuutta, dissonanssia, tutkielmia, otoksia, värejä, aaltoja, hiekkaa, käpyjä, esirippu, pimeys, kohti valoa, tietokone, grafiikka, media, tulva, tuska, kiire, pysähdys, sattuma, hauska, pyöreä, pyörre, kulmat, kiihtyvä, suunta, olemus, tuleminen, koskettaminen, hypyt, muutos, ote, lipsuminen, muuttuvaisuus, elo, hiljentyminen, kuolema?, inkarnaatio, lento, siipi, ilmapatsas, humina, lämpö, liike, oma, muut, tunto, osallistuminen, tajunta, kiipeäminen, näkö, sulkeutuminen, ajatus, sormi, seuraa, vie, tuo, ottaa, koskettaa, musiikki, nautinto, kaipaus, intohimo, punainen, kohdata, hiki, aina, ei-liike, kantaa, loputon, siirtyä, tilasta toiseen, kirjoittaa, ennustaa, keho.

Elämänpaosta pyhyyteen ja takaisin

Mitä kaikkea voi ihmisen elämässä tapahtua neljän kuukauden aikana! Tätä pisti miettimään tämäniltainen kohtaaminen luontaistuotekaupan myyjän kanssa tasan neljä kuukautta edellisen jälkeen. Viimeksi toukokuun 12. päivänä keskustelimme tulevasta pyhiinvaelluksestamme, kun hankin hoitotuotteita matkaamme varten. Tänään kerroin kokemuksistani vaelluksella ostosten lomassa. Ennen matkaa osasin vain aavistaa minne olin matkalla, nyt en tiedä sitäkään vertaa mihin elämä on viemässä. Keväällä olin hyvin väsynyt, uupunut kaikkeen elämässä tapahtuneeseen tunnevyörytykseen. Nyt alan jo unohtaa mitä koin vaelluksella ja olen jälleen pakenemassa elämältä.

Tässä maailmassa, arjen keskellä, kaupunkiolemuksessa, bussimatkojen kiirehtimänä, on niin helppo unohtaa eläminen. Oikeastaan luonnollisimmalta tuntuu elämästä pakeneminen, väistää todellisuutta, sukkuloida muiden mukana kiireen keskellä ja unohtaa hyvinvointi. Bussin kiidättämänä ajatukseni kiirehtivät toistensa edelle. Itsestä huolehtiminen yksinkertaisimmassakaan asiassa, kuten tasaisen elämänrytmin ylläpitämisessä, on ylivoimaista. On niin helppo unohtaa eläminen. On helppo unohtaa yksinkertainen olemisen onni. On helppo unohtaa ikuisuus.

Elämä ei ole ajassa mitattavaa. Se on olemista ikuisuudessa. Sen sain kokea vaelluksellamme. Kun kävelee kahdeksan tuntia tänään, eilen, huomenna, ylihuomenna, aika muuttuu ikuisuudeksi. Kun kävelee kunnes ei enää kävelekään; aivan kuin hengittäisi kunnes ei enää hengitäkään. Koin olevani tässä ja tämä hetki on olemassa ikuisesti. Ikuisuudessa on väin tämä. Ei ole kiire minnekään, kaikki on hyväksyttävää. Se on pyhää, sillä oleminen on puhdasta.

Pääsenkö taas?

Rajankäyntejä kehityksen ja tuhon välillä

Realismini katosi, rimakauhu tuli tilalle. Noin vain, hetkessä. Miten se voi olla niin herkkää? Matkan jälkeen sain kosketuksen itseeni. Nyt en meinaa uskaltaa. Jospa epäonnistun, jospa olen tyhmä enkä tajua mikä on olennaista, jospa en näe kokonaisuutta, jospa en saa muita ymmärtämään näkökulmiani, jospa? Ja sitten elämä vääntyy kierteelle. Kuin hiiri alkaisi juosta oravanpyörässä, vauhti kiihtyy, kiihtyy, lopulta sitä ei voi enää lopettaa. Sillä rimakauhu on joskus kaiken olemuksen täyttävä. Se tuntuu psykosomaattisesti kalvavana kipuna ylävatsassa. Se tuntuu huminana päässä, kyvyttömyytenä rauhoittua. Hengästymisenä ja sydämen pamppailuna nukkumaan mennessä.

Minä ja Norma - Norma ja minä - kummasta puhun? Luin Joyce Carol Oatesin kuvitteleman Norman elämän, hänen tunteensa ja ajatuksensa, yksityisimmät kokemuksensa. Kirjassa 'Blondi' todellisuus ja kuviteltu sekoittuvat, mikä on on oikeata elämää, mikä jotain muuta. Mutta se ei ole olennaista, olennaisempaa on kokemus.

Norma oli jossain syvällä itsessään ihailtavan vapautunut ja joustava yksilö. Sama asia oli hänen ongelmansa, kun rakkaudenkaipuu ja hyväksynnäntarve ajoi häntä yhä kauemmas itsestään ja yhä lähemmäs rakennettua persoonaa ja kuorta nimeltään Marilyn Monroe. Norma ei ollut koskaan itsessään täysi ihminen, vaan muut määrittivät hänen olemassaolonsa. Hän antoi muiden määrittää itseään, koska ei omasta mielestään voinut sitä tehdä. Nojautuessaan muihin häneltä katosi lopulta totaalisesti kyky arvioida asioiden oikeellisuutta ja hyvyyttä. Hetki jolloin häneen lyötiin Marilyn Monroe -leima, hän menetti määräysvaltansa elämäänsä. Sen jälkeen hän oli olemassa vain Marilynina, kaikki rakastivat Marilynia. Mutta hän ei ollut Marilyn, se oli rooli joka peitti hänen heikkoutensa, suoja jolla varjeltiin epäonnistumista. Mutta samalla jokin puoli hänestä oli hetken hyväksytty, ja se oli sama kuin haluttu ja himoittu. Eikä ollut helppoa määrittää mitä ei voisi tehdä tuon hetken eteen.

Nämä rajankäynnit ovat hämäriä. Ne lipsahtavat otteesta juuri kun on kuvitellut ymmärtävänsä toimintaperiaatteen. On joltisensakin mahdotonta sanoa, missä on raja rakentavan ja tuohoavan toiminnan välillä. On helppo arvostella muita ja vaikea olla itselleen rehellinen. Milloin hyvä tuo hyvää, milloin hyvä tuo pahaa, koska paha tuo hyvää? Huono kokemus on joskus tärkein hyvän saavuttamiseksi. Ja parhain, kadehdituin, kokemus voi tuhota kokonaisen elämän. Voiko sitä edes ymmärtää?

Kyttääjät palvelevat itseään

Joiltakin ihmisiltä puuttuu ilmeisesti kyky suunnata huomionsa mielekkäällä tavalla. Bakkanaalipaikan naapuri päätti kärsiä koko yön 'käsittämättömästä metelistä, miten aikuiset ihmiset eivät osaa käyttäytyä'. Meidän laulumme pikkutunneille ilahdutti meitä juhlijoita kovasti, ja piti naapurit hereillä vasten tahtoaan. Saimme tästä tiedon aamulla, kun poika soitti Helsingistä meille Ruokolahdelle. Mielenkiintoista tällaisten naapurikyttääjien toiminnassa on ongelman tahallinen vatvominen äärettömiin mittasuhteisiin ja samanaikainen kyvyttömyys kohdata asia kasvoista kasvoihin. On siis parempi kärsiä koko yö, tai miksei kokonainen vuosi, kuin tarttua toimeen. Siten viha pääsee muhimaan ja kasvamaan todelliseksi ongelmaksi. Ongelman olisi voinut ratkaista vaikkapa tulemalla meidän luoksemme 100m päähän pyytämään hiljaisuutta. Korvatulpat ovat myös oiva keino hiljaisuuden saavuttamiseen. Tai miksei voisi nauttia musasta, jolloin mitään ongelmaa ei edes ole. Voisiko olla niin, että näin on mahdollisuus antaa vihan tulla pintaan, kokea avoimesti ärtymystä ja katkeruutta? Jos se on ainoa mahdollisuus. Kun kenellekään ei voi suoraan sanoa mitään ikävää. Kun vain piiloviha sopii käyttäytymiskoodiin. Kyttääjä ei ole tahallisesti ilkeä muille vaan tekee palveluksen omille lukittuneille tunteilleen. Ja ehkä on joskus pikkuisen parempi ihminen muille.

Kotona - eräässä olomuodossa

Ehkä ihminen ei muutukaan. Tai ei voi muuttua olennaisesti. Ehkä ihminen vain muuttaa olomuotoaan ja se vaikuttaa siltä kuin tapahtuisi muutos. Niin - muutos kyllä - mutta ennemmin jalostumista kuin jonkin ominaisuuden vaihtumista. Niin kuin vesi. Vesi virtaa puroissa ja joissa. Täyttää lammet ja järvet, leijuu niiden päällä sumuna. Haihtuu ja kasaantuu pilviksi. Sataa lempeänä kesäsateena tai raivoana syysmyrskynä. Jäätyy, peittää maat valkeiksi. Ja aina se on ytimeltään sama, se koostuu samoista osasista, H2O. Silti se on niin erilainen, eri tarkoituksiin muotoutunut. Ehkä ihminenkin on aina ytimeltään sama, sisällä on sama yksilö, hyvällä onnella samalla keholla kuljetaan kehdosta hautaan. Silti ihminen vaikuttaa eri tilanteissa, ympäristöissä, elämänvaiheissa niin erilaiselta. Ehkä se on räätälöintiä, ihminen sopeutuu sellaiseksi kuin elämä edellyttää. Joskus matkan alussa sitä kuvitteli olevansa muuttumassa erilaiseksi. Jossain vaiheessa oli pettynyt, kun sama heikko minä nosti sitkeästi päätään ahdistavissa tilanteissa ja keksi samat tutut temput uudelleen. Niin erilaisissa olosuhteissa, erilaisten haasteiden äärellä, olen se sama Katja kuin ennenkin. Ja silti erilainen, sitkeämpi, joustavampi, joskus jopa armollisempi. On siis turha juosta itseään karkuun, on parempi kohdata itsensä avoimesti. Olisi hyvä oppia tuntemaan omat olomuotonsa, aistia niiden muuttuminen. Ymmärtää ettei mikään ole sen parempi kuin toinen. Kun langanpäästä saa kiinni, matka jatkuu siitä.