Promootioillallinen ja -tanssiaiset + jatkot

Varsinainen juhlapäivä akteineen ja illan juhlineen oli ainutlaatuinen tunnelmaltaan. Kuin sadusta. Kaikki ihmiset olivat ystävällisiä, hyväntuulisia ja kuin yhtä. Se on tässä maailmassa ihmeellistä ja vielä ihmeellisempää taikkilaisten individualistien keskuudessa. Juhla vei mukanaan ja kaikki nauttivat olostaan. Olimme Moxin kanssa kuin yhteisen saavutuksen äärellä. Elämän.

Herkullinen ruoka sulatti alkutunnelmat Vanhalla ylioppilastalolla. Saimme nauttia kunnia-arvoisasta seurasta, kun eduskunnan puhemies Paavo Lipponen, kunniatohtoriksi promovoitu muotoilun ystävä ja edistäjä, piti puheen. Tanssijalka vipatti leppoisasti jokaisen omalla tyylillä vanhojen tanssien aikaan ja illemmalla entistä vapaammin. Nauravainen puheensorina, yksilöllisten seppeleiden leikkimielinen kommentointi, rytmitti iltaa.

Yksi palkitsevimmista kokemuksista itselleni oli huomata kuinka monenlaisten ihmisten kanssa olenkaan hyvissä väleissä. Joukossa oli opiskelukavereita, proffia, opetuksen suunnittelun kumppaneita, opetus- ja tutkimusneuvostojen jäseniä. Tuntuu hyvältä olla osa jotain. TaiKssa olen helposti kokenut itseni irralliseksi, mutta tuona iltana koin olevani osa jotain kokonaista. Säilytän sen sydämeeni.

Juhla sai täyttymyksensä, kun päädyimme jatkoille Ateneumiin, TaiKin kotiin. Sielläkään ei puheita voitu pidätellä. Yksi niistä oli omani, jonka sain pitää TaiKin suojelijalle Pallas Athenelle. Kyllä oli mieltä elähdyttävää puhua itsellensä viisauden jumalattarelle seuraavin sanoin.

Oi Sinä kunnioitettu Pallas Athene,

Jumalainen emäntämme! Meidän juhlaväkemme on onnekas. Sillä mikä voisi ihmisen mieltä enemmän elähdyttää kuin vierailu jumalattaren luona! Me olemme juhlimassa Sinulle pyhitetyssä temppelissä, Ateneumissa. Tämä on suuri kunnia meille kaikille. Täällä on meidän juuremme, täältä saimme alkuvoimamme, kun oppilaitoksemme toimi täällä aikanaan yhdeksän vuosikymmentä.

Sinun kotisi on meille erityinen!
Oi Pallas Athene, Sinä olet erityinen jumalatar!

Viisauden jumalatar! Olet taiteiden ja tieteiden suojelija. Olet meidän jokaisen taikkilaisen sydämiimme kätketty, jalot piirteesi ovat silmiimme piirretyt. Sinä suojelet meitä viisaalla katseellasi oppilaitoksemme lipusta. Meistä akateemisesti edistyneimmät ovat tänään saaneet hattuunsa Sinun kypäräsi merkiksi oppineisuudestaan. Sinä osaat yhdistää teorian ja käytännön, tiedon ja tekemisen, ainutlaatuisella luovalla tavalla. Olet ymmärtänyt, että kumpikaan näistä ei voi elää ilman toistaan. Olet valloittanut maailman viisaudellasi. Ei ihme, että olet isäsi Zeuksen lempilapsi!

Me pyydämme nöyrästi, kallis Pallas Athene, innoitustasi jatkossakin ja kiitämme kun saamme suojeluksessasi viettää saavutustemme juhlaa sinun kodissasi.

Nyt yhtykää, armoitettu juhlaväki, kolminkertaiseen eläköön-huutoon jumalaisen emäntämme Pallas Athenen kunniaksi!

Eläköön! Eläköön! Eläköön!

Promootioakti

Keskipäivällä promovendikulkueemme lähti luikertelemaan Lumeen uumeniin. Promoottori Merja Salon mukaan: "Juhlakulkueemme on saapunut tähän saliin kuljettuaan pitkän symbolisen matkan. Se alkoi maan ja ilman piiristä, kulki halki rajattomien mahdollisuuksien tyhjän universumin, johti unitilan kautta paratiisillisille Elysian niityille, muistoihin ja auringon nousuun." Tässä Sampo-salissa vieraat olivat saaneet seurata kulkuamme screeniltä. Tanssija tiputtautui katosta ja kutsui mukaansa. Kuljimme tuoksuvan ruohon päällä kohti valkeaa hevosta. Hyvästelimme tanssijan tulen ja veden äärellä. Matka oli ihmeellinen.

Harmikseni olin hieman heikkovointinen ja jouduin ajoittain keräilemään voimia kyykkysiltäni. Kurkin tapahtumia muiden promovendien jalkojen välistä. Keho hellitti, kun sain istahtaa Sampo-salin lavalle ja todistaa perinteisiä juhlallisuuksia.

Maisterit, kunniatohtorit ja tohtorit vihittiin kukin vuorollaan. Jokainen yritti pitää arvokkuutensa astuessaan vihittäväksi. Siskoni sanoi, että aikamoisen huvittavaahan tuo oli. Aikuisten leikkiä. Niin se onkin, perinteet ovat hassuja. Virallisia puheita, ylväitä ryhtejä, ovenavauksia, pompöösejä viittoja, musiikkia, kunnia-arvoisaa seuraa. Jokainen tietää paikkansa.

Sitten onnittelumaljojen jälkeen kiireen vilkkaa lounaalle ja laittautumaan illan juhliin.

Kuva: www.uiah.fi

Seppeleensitojaiset

Niin TaiKia kuin vain olla ja osaa! Muissa yliopistoissa kaikki saavat promootioaktissa laakeriseppeleen päähänsä oppineisuuden merkiksi. TaiKssa seppele suunnitellaan jokaista promootiota varten uudelleen. Tällä kertaa sen suunnitteli primustohtori Kärt Summatavet.

Hän perustaa ideansa suomalaiseen luonnon elementtiin, koivuun. TaiKin protostudion esimuotoilemat ohuet vanerilevyt annettiin koettelemaan seuralaistemme luovuutta seppeleensitojina. Levystä sai muotoilla mieleisensä seppeleen Fiskars-saksilla, enemmän tai vähemmän seppelettä muistuttavaan muotoon. Lisäksi seppeleeseen tuli sitoa koulutusohjelmaa indikoiva nauha ja polttaa TaiKin logo. Eräs tuttavani kieltäytyi osallistumasta koko promootioon monestakin periaatteellisesta syystä, mutta konkreettisena uhkana oli kuulemma mahdollisuus saada päähänsä oman kullan sitoma "saunavihta". Sitä pelkoa ei tässä versiossa ollut. Pelkoa kylläkin.

Itseänikin aluksi hermostutti mitä ihmettä tästä tulee. Minähän sitä seppelettä joudun päässäni pitämään! Muutaman yhteisen iterointikierroksen oman rakkaan seppeleensitojani kanssa ja sopivan luovan vapauden jälkeen sain pukuni tyyliin sopivan erittäin persoonalliseen päälaitteen, joka ei ihan heti seppelettä muistuta mutta muita assosiaatioita syntynee rajattomasti.

Aleksanterinpäivä

Promootio, akateemisista juhlista juhlallisin, alkoi tänään kun meillä oli Aleksanterinpäivän juhla. Tänä päivänä 16. marraskuuta vuonna 1870 allekirjoitettiin Veistokoulun perustamiskirja Aleksanter II:n käskystä. Veistokoulusta sukeutui lopulta Taideteollinen korkeakoulu vuonna 1973. Tämä on TaiKin kolmas promootio, ensimmäinen oli vuonna 1993.

Päivä alkoi yleisen seppeleensitojattaren valintakokouksella. Juhlallisuudet ovat nykyään pitkälti etukäteen käsikirjoitettuja - kokous on eräänlainen teatteriesitys. Kun kokous avattiin, valittiin puheenjohtaja ja sihteeri. Tehtävänäni oli ehdottaa Renita Niemeä puheenjohtajaksi, Heidi Grönmanista tuli sihteeri. Yleinen seppeleensitojatar on tärkeä henkilö, koska hän sitoo kaikkien niiden seppeleet, joilla ei ole seuralaista. Hän on tavallisesti yliopiston professorin abiturientti-ikäinen tytär. Tällä kertaa hän on Venla Korvenmaa, eli pomoni professori Pekka Korvenmaan tytär, joka opiskelee kuvataidelukiossa.

Kun ryhmä promovendejä eli promotoitavia maistereita ja tohtoreita lähtivät viemään kutsua seppeleensitojattarelle hänen kotiinsa, me muut lähdimme kulkueena Kumtähden kentälle (sille jossa Maamme-laulu on laulettu ekaa kertaa) juomaan kuumaa punssia ja kuuntelemaan puheita. Puheet taitavat rakentaa näitä juhlallisuuksia. Kun palasimme takaisin TaiKiin meillä oli herkullinen brunssi/lounas, mieskuoron romanttista laulantaa ja lisää puheita. Mukava päivä, joka aloitti tämän promootioajan toiveikkaasti.

Akateemista vapautta - ko

Tuuli humisee korvissa
Luen Narrative Discourse -kirjaa
ihmettelen miten proleptic, analipsis ja paralipsis liityivätkään toisiinsa
(äläkä kysy mitä ne tarkoittavat)
Ja ajatus alkaa karata tuulen mukana
se kiertää korvieni kautta ajoittaisena kirahduksena tai kohinana
Huomaan, että purje on löysänä
sitä pitää kiristää
vinssin vikinä täyttää käsivarsieni lihakset
ja kaikki on hetken tässä
Mitä se olikaan
narrative frequency
jotain liittyen järjestykseen
Missä järjestyksessä tarina kerrotaan
miten toistetaan
toistetaan
ehkä kerran vielä
toistetaan
joskus eri tavoillakin
kertaus on opintojen äiti ja kohtaamisen valmistaja
Ja hyppään jyrkälle kalliolle ottamaan maan vastaan
ja pinnistän voimani ettei vene käy päälleni
hanskani ovat märät köysien kiristämisestä
Mitä vielä se sanoikaan
etten ehkä ymmärrä kaikkea näillä selityksillä
järjestys on vain osa tarinaa
pitää lukea lisää
Jatkan huomenna
tänään tuuletin aivoni Helsingin edustalla

Unelmia

Yksi innoittaja tälle reissulle oli ensimmäinen opiskeluvuoteni TaiKssa, 1997-8. Eräällä taidehistorian luennolla innostuin Santiago de Compostelan arkkitehtuurista. Jollain toisella luennolla meidän piti määritellä 3 paikkaa, jossa haluaa käydä elämänsä aikana. Kaksi oli helppoja: Utö ja Santiago de Compostela. Kolmas oli hankalampi keksiä, mikä olisi todella merkityksellinen paikka mulle. En sitten enää muistakaan minkä vedin hihasta. Utöseen purjehdimme heti ensimmäisenä kesänämme ja nyt olemme täällä häämatkallamme. Luulenpa, että kolmas paikka meidän pitää keksiä yhdessä. Ehkä se aukenee, kun tämä matka on takana. Yhdessä unelmien toteuttaminen on ainakin huomattavasti helpompaa, hauskempaa ja täydempää.

Camino de Compostela: Camino Francés + Camino Finisterre

Ylihuomenna on lähdön aika kauan odotetulle reissulle Camino de Compostelan pyhiinvaellukselle. Haluan näin ennen matkaa tallentaa ajatuksiani lähdön merkityksestä. Merkitys muuttunee matkan aikana...

Sain inspiraation reissulle jo ammoisina kandivuosinani TaiKssa taidehistorian tunnilla, kun opettajamme kertoi elävästi ja kiehtovasti reitin päätepisteen kirkosta ja sen arkkitehtuurista. Häkellyin totaalisesti roomalaisen arkkitehtuurin ihailijana ja tarinoiden vaalijana. Arkkitehtuurista on kirjoitettu vaikuttavasti Hugh Honourin ja & John Flemingin kirjassa Maailman taiteen historia (1992, Otava, Helsinki, 332): Santiago de Compostelan katedraalin "interiööri on ehkä kaikkein vaikuttavinta romaanista arkkitehtuuria. ... Päälaivan valaistus on epäsuoraa; valoa suodattuu sivulaivojen ja gallerioiden uloimmista ikkunoista. Ristikeskuksessa valaistus on suoraa, ja auringonvalo täyttää koko keskialueen tehostaen seinien ja pilareiden jykevyyttä. Muurattujen seinien lähes yhtenäiset massat, nelikulmaiset ja pyöristetyt ruskeat graniittilohkareet jäsentävät tämän suurenmoisen interiöörin geometrisesti pelkistettyjä volyymeja. Lujana, arvokkaana ja joustamattoman itsetietoisena tämä rakennus on romaanisen tyylin mestariteos. Voimakkaammin kuin missään muualla täällä on mahdollista aistia tyylin varsinainen alkuperä, joka ei ole niinkään antiikin Rooman basilikoissa ja temppeleissä kuin roomalaisessa insinööritaidossa ja hyötyrakennuksien arkkitehtuurissa. Kirkko kohoaa vakavan rauhallisena toivon linnoituksena keskiajan levottomuuksien yläpuolelle."

Santiago de Compostelan merkitys on kuitenkin monisyisempi kuin sen vaikuttava arkkitehtuuri. Se oli keskiajalla Rooman Pietarin kirkon jälkeen merkittävin pyhiinvaelluskohde. "Pyhiinvaellusmatkalle lähdettiin useista eri syistä - kiitokseksi taivaallisista suosionosoituksista, rukoilemaan ja usein myös tekemään katumusharjoitusta vapautumiseksi synnintunnosta, joka kuului olennaisesti läntisen Euroopan uskonnolliseen ajatteluun. Keskiajan elämässä pyhiinvaeltajat olivat yhdistävä voima, joka saattoi yhteen papiston ja maallikot, rikkaat ja köyhät, eri maantieteellisten alueiden ja kielien edustajat nopeuttaen paitsi uskonnollisen myös maallisen kulttuurin leviämistä." (Honour & Fleming 1992, 332)

Jo kauan ennen kristittyjä, rauta-aikaan, muinaiset keltit kulkivat samaa tietä idästä länteen nykyisen Pohjois-Espanjan läpi. He seurasivat Linnunrataa, via lacteaa, kohti merta ja maailman äärtä, Finis Terraeaa. Se oli silloisen maailman äärimmäisin tunnettu paikka ja tähän ajateltiin maailman loppuvan. Keltit suorittivat täällä hedelmällisyysriittejään. Pariskunnat rakastelivat nojaten kiveä, menhir, vasten ja uskoivat hedelmöittymisen mahdollisuuden kasvavan. Kelteillä oli maailman äärellä myös oma temppeli Ara Solis, joka oli rakennettu auringon palvontaa varten. Temppeliä ei enää ole, vaan nykyisin paikalla on Finisterren kaupunki ja majakka, faro, josta avautuu valtavat näkymät Atlantille.


Camino de Compostelaan tai Finisterreen voi kulkea useampaa reittiä (katso: http://www.caminoguides.com/route.html). Tyypillisin näistä on Camino Francés, joka lähtee Ranskasta, Pyreneiden pohjoispuolelta. Reitti kulkee Espanjan halki idästä länteen Santiago de Compostelaan (n.800km) ja edelleen Finisterreen (+n.80km). Me kuljemme tätä reittiä. Lennämme 22.5. Bilbaoon, joka sijaitsee Espanjan pohjoisrannikolla ja matkaamme lähtöpisteeseen St. Jean Pied-de-Portiin julkisilla kulkuvälineillä. Pääsemme toivottavasti kävelemään keskiviikkona, jolloin meillä on noin kuusi viikkoa kävelyaikaa. Vaelluksen loputtua palaamme Finisterresta Santiago de Compostelaan bussilla, vuokraamme auton ja ajamme pohjoisrannikkoa pitkin Bilbaoon ja sieltä sitten kotiin 9.7.

Vaelluksemme sijoittuu hengellisten kulttuurien - kelttien, kristittyjen ja hindujen - sekä muinaissuomalaisuuden ja romaanisen arkkitehtuurin liitoskohtaan. Meidän häämme olivat muinaissuomalaisuudesta ammentavat, leikkien ajatuksilla viikingeistä noin 1000-luvulla. Henkisellä tasolla näissä on yhteneväisyyksiä. Annikki-mummun Muinais-Karjalan puku ja Kalevalan runot voidaan nähdä kelttiläisyyden sisarina ja veljinä. Historialliset jatkumot kietoutuvat toisiinsa ja täydentävät toisiaan. Tajusin vasta tänään, että kun yöllisessä vihkiseremoniassamme teimme avioliiton lupauksemme hindujen seitsemän askelen seremonian mukaan, matkaamme on varattu seitsemän viikkoa. Seitsemän taitaa olla merkityksellinen luku. Seitsemän on pyhä luku, seitsemän kuoleman syntiä... Jännittäviä merkityksiä, mitä lie ovatkaan.

Pyhiinvaellus on myös luopumisen matka, irtautumista menneistä ja valmistautumista tulevaan, tehdä tilaa uudelle elämälle yhdessä rakkaani Moxin kanssa, olla tässä hetkessä. Koemme varmastikin matkan aikana monta haastetta, joita voimme yhdessä pyhiinvaelluksen rauhassa harjoitella. Uskon, että voimme hankkia monta välinettä yhteiselle elämänmatkallemme. Tämä on siis pyhiinvaellus minuun ja meihin. Tämä on yksi yksityinen näkökulma, minun näkökulmani. Asian tulkitsee omalla tavallaan jokainen 100 000 vuosittain pyhiinvaellusreitin kulkevaa.

Gii-iigara, lii-iina, wii-yy, ro-sii-ina

Tämä on meidän blogi, mun ja Moxin. Mä ajattelin kirjoittaa tänne jostain muusta kuin työstä. Välillä vaikka pakottaen. Joinakin päivinä elämään on vaikea tuoda muuta sisältöä kuin työn innoitukset. Tämä on siis haaste. Mikä on mun elämäni sisältö, jos se ei ole työ?

Laulu. Ylitin siinä itseni kaksi vuotta sitten aloittamalla kuoron, jokaisissa harjoituksissa, laulutunneilla ja melkein pari kuukautta sitten laulaessani Kaj Chydeniuksen "Lounatuulen laulun" ennen seitsemän askelen lupauksia. Miksen voisi tehdä sitä uudelleen? Ei tässä mitään rajoja ole! Ei - jos suhtautuu laulamiseen silmät kirkkaana unohtaen virheet, nähden vain innostavia lapsenomaisia mahdollisuuksia kokeilla jotain jännää. Koko ikänsä hullujen huoneella elänyt Adolph Wölfli oli tuottelias runoilija. Hänen runonsa Wiigen-Lied on Per Nørgårdin kuoroteoksen sanoituksena. Ja minä otin uuden haasteen. Laulan katukauppiaan soolon tässä - kirjaimellisesti - hulluttelevassa teoksessa: Gii-iigara, lii-iina, wii-yy, ro-sii-ina... Sopii mulle!