Ylihuomenna on lähdön aika kauan odotetulle reissulle Camino de Compostelan pyhiinvaellukselle. Haluan näin ennen matkaa tallentaa ajatuksiani lähdön merkityksestä. Merkitys muuttunee matkan aikana...
Sain inspiraation reissulle jo ammoisina kandivuosinani TaiKssa taidehistorian tunnilla, kun opettajamme kertoi elävästi ja kiehtovasti reitin päätepisteen kirkosta ja sen arkkitehtuurista. Häkellyin totaalisesti roomalaisen arkkitehtuurin ihailijana ja tarinoiden vaalijana. Arkkitehtuurista on kirjoitettu vaikuttavasti Hugh Honourin ja & John Flemingin kirjassa Maailman taiteen historia (1992, Otava, Helsinki, 332): Santiago de Compostelan katedraalin "interiööri on ehkä kaikkein vaikuttavinta romaanista arkkitehtuuria. ... Päälaivan valaistus on epäsuoraa; valoa suodattuu sivulaivojen ja gallerioiden uloimmista ikkunoista. Ristikeskuksessa valaistus on suoraa, ja auringonvalo täyttää koko keskialueen tehostaen seinien ja pilareiden jykevyyttä. Muurattujen seinien lähes yhtenäiset massat, nelikulmaiset ja pyöristetyt ruskeat graniittilohkareet jäsentävät tämän suurenmoisen interiöörin geometrisesti pelkistettyjä volyymeja. Lujana, arvokkaana ja joustamattoman itsetietoisena tämä rakennus on romaanisen tyylin mestariteos. Voimakkaammin kuin missään muualla täällä on mahdollista aistia tyylin varsinainen alkuperä, joka ei ole niinkään antiikin Rooman basilikoissa ja temppeleissä kuin roomalaisessa insinööritaidossa ja hyötyrakennuksien arkkitehtuurissa. Kirkko kohoaa vakavan rauhallisena toivon linnoituksena keskiajan levottomuuksien yläpuolelle."
Santiago de Compostelan merkitys on kuitenkin monisyisempi kuin sen vaikuttava arkkitehtuuri. Se oli keskiajalla Rooman Pietarin kirkon jälkeen merkittävin pyhiinvaelluskohde. "Pyhiinvaellusmatkalle lähdettiin useista eri syistä - kiitokseksi taivaallisista suosionosoituksista, rukoilemaan ja usein myös tekemään katumusharjoitusta vapautumiseksi synnintunnosta, joka kuului olennaisesti läntisen Euroopan uskonnolliseen ajatteluun. Keskiajan elämässä pyhiinvaeltajat olivat yhdistävä voima, joka saattoi yhteen papiston ja maallikot, rikkaat ja köyhät, eri maantieteellisten alueiden ja kielien edustajat nopeuttaen paitsi uskonnollisen myös maallisen kulttuurin leviämistä." (Honour & Fleming 1992, 332)
Jo kauan ennen kristittyjä, rauta-aikaan, muinaiset keltit kulkivat samaa tietä idästä länteen nykyisen Pohjois-Espanjan läpi. He seurasivat Linnunrataa,
via lacteaa, kohti merta ja maailman äärtä,
Finis Terraeaa. Se oli silloisen maailman äärimmäisin tunnettu paikka ja tähän ajateltiin maailman loppuvan. Keltit suorittivat täällä hedelmällisyysriittejään. Pariskunnat rakastelivat nojaten kiveä,
menhir, vasten ja uskoivat hedelmöittymisen mahdollisuuden kasvavan. Kelteillä oli maailman äärellä myös oma temppeli Ara Solis, joka oli rakennettu auringon palvontaa varten. Temppeliä ei enää ole, vaan nykyisin paikalla on Finisterren kaupunki ja majakka,
faro, josta avautuu valtavat näkymät Atlantille.
Camino de Compostelaan tai Finisterreen voi kulkea useampaa reittiä (katso:
http://www.caminoguides.com/route.html). Tyypillisin näistä on Camino Francés, joka lähtee Ranskasta, Pyreneiden pohjoispuolelta. Reitti kulkee Espanjan halki idästä länteen Santiago de Compostelaan (n.800km) ja edelleen Finisterreen (+n.80km). Me kuljemme tätä reittiä. Lennämme 22.5. Bilbaoon, joka sijaitsee Espanjan pohjoisrannikolla ja matkaamme lähtöpisteeseen St. Jean Pied-de-Portiin julkisilla kulkuvälineillä. Pääsemme toivottavasti kävelemään keskiviikkona, jolloin meillä on noin kuusi viikkoa kävelyaikaa. Vaelluksen loputtua palaamme Finisterresta Santiago de Compostelaan bussilla, vuokraamme auton ja ajamme pohjoisrannikkoa pitkin Bilbaoon ja sieltä sitten kotiin 9.7.
Vaelluksemme sijoittuu hengellisten kulttuurien - kelttien, kristittyjen ja hindujen - sekä muinaissuomalaisuuden ja romaanisen arkkitehtuurin liitoskohtaan. Meidän häämme olivat muinaissuomalaisuudesta ammentavat, leikkien ajatuksilla viikingeistä noin 1000-luvulla. Henkisellä tasolla näissä on yhteneväisyyksiä. Annikki-mummun Muinais-Karjalan puku ja Kalevalan runot voidaan nähdä kelttiläisyyden sisarina ja veljinä. Historialliset jatkumot kietoutuvat toisiinsa ja täydentävät toisiaan. Tajusin vasta tänään, että kun yöllisessä vihkiseremoniassamme teimme avioliiton lupauksemme hindujen seitsemän askelen seremonian mukaan, matkaamme on varattu seitsemän viikkoa. Seitsemän taitaa olla merkityksellinen luku. Seitsemän on pyhä luku, seitsemän kuoleman syntiä... Jännittäviä merkityksiä, mitä lie ovatkaan.
Pyhiinvaellus on myös luopumisen matka, irtautumista menneistä ja valmistautumista tulevaan, tehdä tilaa uudelle elämälle yhdessä rakkaani Moxin kanssa, olla tässä hetkessä. Koemme varmastikin matkan aikana monta haastetta, joita voimme yhdessä pyhiinvaelluksen rauhassa harjoitella. Uskon, että voimme hankkia monta välinettä yhteiselle elämänmatkallemme. Tämä on siis pyhiinvaellus minuun ja meihin. Tämä on yksi yksityinen näkökulma, minun näkökulmani. Asian tulkitsee omalla tavallaan jokainen 100 000 vuosittain pyhiinvaellusreitin kulkevaa.
