Kaikilla hyvillä asioilla on alku ja loppu. Tämä elämänkaari auttaa innostumaan uudesta, tutustumaan toiseen, arvostamaan kumppanuutta, suremaan poismenoa ja suhteuttamaan koko kokemuksen osaksi kaikkea muuta kokemaansa.Idea letistä sai alkunsa Pohjois-Kyproksella 1998, ollessani siellä työharjoittelussa Aiesecin kautta. Kuten monissa etelänmaissa on tapana, myös Girnen rantakaupungissa oli erilaisia turistipyydyksiä. Niistä tukkaani tarttui erivärisistä langoista kiedottu häntä. Häntä ei ollut suurensuuri, vajaan vaaksan pituinen, ja yltti suurin piirtein korvan alapuolelle. Lankahäntää ei kuitenkaan voinut pitää ikuisesti, vaikkakin se useamman viikon pysyikin kiinni.
Jo tuolloin siis tutustuin ja tykästyin tähän uuteen fyysiseen piirteeseen itsessäni. Se toki ärsyttävästi tuppasi takertumaan paitaan tai takkiin, niitä päälle puettaessa, mutta toisaalta se heilui ja pomppi iloisesti aina kävellessäni tai puhuessani eläytyvin elein, kuten paikallisilla oli tapana. Langat herättivät kavereissani iloa ja halua tunnustella sitä käsin.
Kyproksen harjoittelun lähestyessä loppua päätin kasvattaa tukastani lankahännän kaltaisen letin, koska se tuntui kivalta ajatukselta. Käytin purkamani hännän langoista pätkiä pitämään kiinni pikkuruiseksi hännäksi letittämääni tukkaa. Letti alkoi juuri samasta kohtaa mihin lankahäntä aikaisemmin oli kiinnitetty ja ei ollut peukaloa pitempi – tukkani kun oli silloin lyhyt, kuten aina, viime vuoteen asti.
Vuosien mittaan annoin letin olla ja kasvaa, vaikka tukka muuten pysyi lyhyenä. Aluksi siihen täytyi sitoa lanka pitämään sitä kiinni, myöhemmin se pysyi lettiin itseensä tehdyllä solmulla. Joitakin vuosia myöhemmin aloin kaivata siihen lisää tuuheutta ja aloin letittämään tukkaa päälaelta korvan taakse menevältä kaistaleelta. Ilokseni huomasin sen myös tekevän letin vähemmän herkäksi nykimiselle - veto kohdistui isommalle alueelle. Tuskan vältti tukan joutuessa vahingossa jumiin johonkin. Lopulta, 8 vuoden jälkeen, letti kasvoi 62cm pitkäksi (letitettynä), eli se yltti siis napaan asti. Loppuvaiheessa pituuskasvu oli jo kovin hidasta - pitkät hiukset olivat herkkiä kulumaan ja letin pää oli aina kovin ohut. Se oli siis saavuttanut päätepisteen, pitempi letti olisi tarvinnut mukaansa isomman osan tukasta.
Näiden kahdeksan vuoden aikana letti on kerennyt herättää monenlaisia reaktioita ihmisissä. Selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä se on ollut positiivinen asia - ihmiset kokevat sen mielenkiintoiseksi ja kiehtovaksi. Monet tunnistavat ja kertovat minusta, nimenomaan letin kautta. Vuodesta toiseen, monet aikaisemmin tuntemattomat ihmiset ovat halunneet ottaa kontaktia ja kysyä lupaa, saadakseen koskettaa lettiä. Mielestäni juuri fyysisessä kosketuksessa piilee letin keskeisin olemus. Vaikka se toki visuaalisestikin on selkeä piirre, vasta ihmiset, jotka ovat koskettaneet lettiä voivat kokonaisvaltaisesti ymmärtää sen olemassaoloa. Minulle itselle se on ensisijaisesti taktiili objekti, siis "olento", joka vuorovaikutuksessa käsien kanssa tekee itsensä merkitykselliseksi.
Toisaalta letti on ollut myös esimerkki konfliktista nykymaailman ja konservatiivisten arvojen välillä. On ihmisiä, jotka haluavat kaikille asioille rationaalisen ja hyöty-perusteisen selityksen. Tällaisille ihmisille poikkeavuus ulkonäössä on pikemminkin haitta kuin hyöty ja siten epärationaalista toimintaa. Tilannetta ei myöskään auta se, jos perustelee päätöksiään kokemuksellisilla- tai esteettisillä syillä.
Kaikenkaikkiaan "Letin aikakausi" on ollut elämässäni mielenkiintoista aikaa. Siihen kuuluu monia isoja ja pienempiä tapahtumia, jotka ovat olleet määrittämässä elämäni suuntaa. Itse tapahtumissa letillä on ollut varsin pieni, mutta omalla tavallaan kuitenkin tärkeä rooli - osana minua. On haikeaa luopua siitä, mutta letti on saavuttanut päätepisteensä. Meidän polkumme ovat haarautuneet ja on aika ottaa askeleita kohti uusia seikkailuita.
